Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenkaupungin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 21.11.2022/Pykälä 66

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Uudenkaupungin kaupungin vaakunalogo.

 

 

 

Nuoriin liittyvät henkilöstövalinnat hyvinvointi- ja vapaa-aikapalveluissa

 

Nuorisovaltuusto 21.11.2022 § 66  

969/00.02.05/2022 

Puheenjohtajisto ehdottaa, että nuoria koskeviin henkilöstövalintoihin otettaisiin mukaan nuorisovaltuuston edustaja. Puheenjohtajiston mielestä tämä olisi perusteltavaa, koska henkilöstövalinnat ovat merkittäviä päätöksiä lasten- ja nuorten kannalta. Haluamme erityisesti ajaa asiaa, koska tätä kautta saadaan nuorten ääni kuuluviin ja osallistettua nuoria toimintaan. Eri toimipaikoissa tällainen käytäntö on jo olemassa. Kuntalain 26 § mukaan nuorisovaltuustolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä kunnan asukkaiden hyvinvointiin, terveyteen, opiskeluun, elinympäristöön, asumiseen tai liikkumiseen sekä muissakin asioissa, joiden nuorisovaltuusto arvioi olevan lasten ja nuorten kannalta merkittäviä.

 

 

Päätösehdotus: Nuorisovaltuusto keskustelee asiasta ja tekee päätöksen lähdetäänkö asiasta tekemään aloitetta. Lisäksi nuorisovaltuusto sopii ketkä lähtevät tekemään aloitetta, jos siihen päädytään.

 

Päätös: Nuorisovaltuusto päätti yksimielisesti, että puheenjohtajisto valmistelee aloitteen ko. asiasta.

 

______

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa