Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenkaupungin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristö- ja lupalautakunta
Pöytäkirja 13.12.2022/Pykälä 175

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Uudenkaupungin kaupungin vaakunalogo.

 

 

 

 

Ympäristönsuojelun tiedotusasiat

 

Ympäristö- ja lupalautakunta 13.12.2022 § 175  

   

  1. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

 

Päätös 24.11.2022 Jätteenkäsittelykeskuksen toiminnan muuttaminen, vaarallisen jätteen kaatopaikan

perustaminen, poikkeushakemus orgaanisen jätteen sijoittamiseksi

vaarattoman jätteen kaatopaikalle ja toiminnan aloittamislupa, Uusikaupunki

 

Aluehallintovirasto myöntää ympäristöluvan L&T Teollisuuspalvelut Oy:n Uudenkaupungin materiaalinkäsittelykeskuksen toiminnan olennaiseen muuttamiseen. Lupa koskee:

 

Uudenkaupungin jätteenkäsittelykeskuksen nykyistä toimintaa,

laajennusalueiden ja uusien vesienhallintajärjestelmien rakentamista ja käyttöönottoa sekä loppusijoitusalueiden sulkemista, jätteiden hyödyntämistä alueen maarakentamisessa sekä rakenteissa,

muutoksia vastaanotettavien, välivarastoitavien sekä

loppusijoitettavien jätteiden määrissä ja laadussa, jätteiden käsittelyä mekaanisesti lajittelemalla, seulomalla, välpäämällä, murskaamalla ja paalaamalla sekä kuivaamalla, stabiloimalla, kiinteyttämällä,

kompostoimalla, pesemällä ja alipainemenetelmällä sekä vaarallisen jätteen kaatopaikan toimintaa

 

Aluehallintovirasto päättää valtioneuvoston asetuksen kaatopaikoista

331/2013 (jäljempänä kaatopaikka-asetus) 35 §:n nojalla, että asetuksen 28 §:n rajoitusta biohajoavaa ja muuta orgaanista ainesta sisältävän jätteen sijoittamisesta kaatopaikalle ei sovelleta seuraaviin hakemuksessa esitettyihin jätteisiin, jotka esikäsitellään jäljempänä lupamääräyksessä 59 edellytetyllä tavalla ja loppusijoitetaan materiaalinkäsittelykeskuksen vaarattoman

jätteen kaatopaikalle:

- Palo -ja vahinkosaneerausjätteen rejekti (jätenimikkeen tunnusnumero 17 09 04).

- Jätteiden mekaanisessa käsittelyssä syntyvä, polttoon kelpaamaton PVC- ja hartsipitoinen jäte (jätenimikkeen tunnusnumerot 19 12 04 ja 19 12 12).

- Rakentamisessa ja purkamisessa syntyvä eristejäte (jätenimikkeen tunnusnumerot 17 06 04 ja 17 09 04).

- Lujitemuovi- ja lasikuitujäte (jätenimikkeen tunnusnumerot 19 12 12 ja 17 09 04).

- Materiaalinkäsittelykeskuksen tasausaltaiden sakat (jätenimikkeen tunnusnumero 19 08 14).

- Vieraskasvilajien hävittämisessä syntyvä maa-ainesjäte (jätenimikkeen tunnusnumerot 17 05 04).

Poikkeuslupa myönnetään määräaikaisena ja se on voimassa 31.10.2027 saakka.

 

Aluehallintovirasto hylkää kaatopaikka-asetuksen 35 §:n mukaiset hakemukset kaatopaikka-asetuksen 28 §:ssä säädetystä jätteen sisältämän orgaanisen aineksen pitoisuusvaatimuksesta poikkemiseksi muiden hakemuksessa esitettyjen jätteiden osalta.

 

Aluehallintovirasto hylkää kaatopaikka-asetuksen 34 §:n mukaiset poikkeushakemukset hakemuksessa esitettyjen jätteiden kloridin, sulfaatin ja fluoridin liukoisuuden ja TOC-pitoisuuden raja-arvojen korottamiselle.

 

Toimintaa on harjoitettava hakemuksessa esitetyllä tavalla jäljempänä esitettyjen lupamääräysten mukaisesti.

 

Lausuntopyyntö 23.11.2022 Kaapeleiden asentaminen meren pohjaan välille Mäntysaari-Vehkamaa-Lehmämaa-Kiparluoto, Uusikaupunki ja Kustavi, Caruna Oy.

 

  1. Varsinais-Suomen ELY-keskus

 

Päätös 22.11.2022 jätelain 94 §:n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee jätteen ammattimaista kuljettamista. Kyseessä on uusi toiminta. Maanrakennus Kylä-Kaila Oy, Uusikaupunki.

 

  1. Muut asiat

 

Lisäpyyntö ympäristö- ja lupalautakunnalle 28.11.2022. Lisäpyyntökirje on oheismateriaalina.

 

Esittelijä: Ympäristönsuojelupäällikkö Susanna Puottula

 

Päätösehdotus: Merkitään tiedoksi.

 

Päätös: Merkittiin tiedoksi.

 

______

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa