Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenkaupungin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 15.12.2022/Pykälä 73

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Uudenkaupungin kaupungin vaakunalogo.

 

 

 

Nuorisovaltuuston aloite: nuorilla tulee olla oikeus vaikuttaa nuoriin liittyviin henkilöstövalintoihin Uudessakaupungissa

 

Nuorisovaltuusto 15.12.2022 § 73  

1004/00.02.05/2022 

 

Valmistelija: Nuorisopalvelujen vastaava Jennika Salonen

 

 Uudenkaupungin nuorisovaltuustolla on noussut keskusteluun nuorten osallisuus ja nuorten kuuleminen koskien henkilöstövalintoja. Keskustelussa on ollut erityisesti henkilöstövalinnat, joissa työntekijä tulee toimimaan lasten-ja nuorten parissa. Nuorisovaltuusto on kokouksessaan 21.11.2022 yksimielisesti päättänyt tehdä aloitteen aiheesta.

 

         Kuntalain 26§ mukaan Nuorisovaltuustolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä kunnan asukkaiden hyvinvointiin, terveyteen, opiskeluun, elinympäristöön, asumiseen tai liikkumiseen sekä muissakin asioissa, joiden nuorisovaltuusto arvioi olevan lasten ja nuorten kannalta merkittäviä. Nuorisovaltuusto tulee ottaa mukaan lasten ja nuorten osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen kunnassa.

 

 Nuorisovaltuusto ehdottaa, että nuorisovaltuuston edustaja otettaisiin mukaan haastatteluihin, joissa tehdään nuoria koskevia henkilöstövalintoja hyvinvointi-ja vapaa-aikapalveluissa. Nuorisovaltuusto nimeäsi jäsenistöstään edustajan haastatteluita varten. Tämä on perusteltavaa, koska henkilöstövalinnat ovat merkittäviä päätöksiä lasten- ja nuorten kannalta ja täten nuorilla tulee olla oikeus tuoda äänensä kuuluviin henkilöstövalintoja koskevissa asioissa. Samanlainen käytäntö on toiminnassa jo monissa paikoissa, esimerkiksi Loimaan, Jämijärven, Ylöjärven ja Laitilan nuorisovaltuustoissa on edustuspaikat vastaavissa haastatteluissa.

 

 Nuoria koskevassa päätöksenteossa nuorten näkökulma on erittäin tärkeä. Aloitteen hyväksyminen vahvistaisi nuorten äänen kuuluvuutta Uudessakaupungissa.

 

Päätösehdotus: Nuorisovaltuusto keskustelee aloitteesta ja päättää lähettää aloitteen tiedoksi edelleen hyvinvointi-ja vapaa-aikapalveluiden lautakunnalle.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Aloitteeseen lisätään alkuperäinen liite.

 

______

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa