Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenkaupungin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 501

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Uudenkaupungin kaupungin vaakunalogo.

 

 

 

Nuorisovaltuuston vaalitulokset

 

Nuorisovaltuusto 15.12.2022 § 72 

 

 

Valmistelija: Nuorisopalvelujen vastaava Jennika Salonen

 

Nuorisovaltuustoon ehdolle asettautuminen oli 31.10.-18.11.2022 välisenä aikana. Uudenkaupungin nuorisovaltuuston ennakkoäänestyspäivä oli 7.12.2022 ja varsinainen vaalipäivä käytiin kouluissa 8.12.2022. Vaaleissa oli ehdokkaana 20 nuorta. Yksi ehdokas jättäytyi pois vaalien jälkeen. Ääniä annettiin yhteensä 480, joista hylättiin 8. Ääniä koko vaaleissa sai eniten Emil Haijanen.

 

Vaaleissa valittiin 15 varsinaista jäsentä ja varajäsenet.

 

Varsinaisiksi jäseniksi tulivat valituksi:

Helmi Rantanen

Aamu Levanen

Bohumil Kotlár

Julia Hauta-Alus

Masi Pietikäinen

Nanna Pietikäinen

Nanna Kukkula

Adaeze Adigwe

Emil Haijanen

Maisa Kari

Senni Soininen

Elsa Sappinen

Sisu Broström

Thiago Castro Netto

Silja Santaniemi

 

Varajäseniksi valittiin:

Siiri Soininen

Sanni Peltoluhta

Siiri-Emilia Lindström

Anni Kulmala

 

Nuorisovaltuuston toimintasäännön 3§ mukaan kaupunginhallitus hyväksyy vaalituloksen ja asettaa uuden nuorisovaltuuston. Uusi nuorisovaltuusto asetetaan kahdeksi kalenterivuodeksi, 2023-2024 väliselle ajalle. Nuorisovaltuustossa varsinaisia jäseniä on 15 ja muut nuoret ovat varajäseniä.

 

Päätösehdotus: Nuorisovaltuusto käy läpi vaalitulokset. Vaalitulokset viedään kaupunginhallituksen käsiteltäväksi ja hyväksyttäväksi. Kaupunginhallitus asettaa uuden nuorisovaltuuston vuosille 2023-2024.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Kaupunginhallitus 19.12.2022 § 501  

1007/00.00.00.03/2022 

 

Valmistelija: Hallintoasiantuntija Jenni Teuri

etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi

 

 Uudenkaupungin kaupungin hallintosäännön 17 §:n mukaan kaupunginhallitus päättää nuorisovaltuuston kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä.

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Atso Vainio

 

Päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää asettaa nuorisovaltuuston toimikaudeksi 2023-2024 vaalituloksen mukaisesti.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

______

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa