RSS-linkki
Kokousasiat:https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.08.2022/Pykälä 295
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tomi Salon ero Uudenkaupungin kaupungin luottamustoimista/ uuden luottamushenkilön valinta
Kaupunginhallitus 15.08.2022 § 295
505/00.00.01.02/2022
Valmistelija: Hallintoasiantuntija Jenni Teuri
etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi
Tomi Salo on 30.6.2022 lähettämällään sähköpostilla ilmoittanut eroavansa kaupungin luottamustoimista paikkakunnalta poismuuton vuoksi.
Kuntalain 71 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö, jonka kotikunta kyseinen kunta on. Tomi Salo on näin ollen menettänyt vaalikelpoisuutensa kaupungin luottamustoimiin.
Hän on valittuna seuraaviin luottamustoimiin:
- kaupunginvaltuutettu
- kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja (kvalt 16.8.2021 § 61)
Jos varavaltuutettujen määrä valtuuston toimikauden aikana jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti.
Esittelijä: Kaupunginjohtaja Atso Vainio
Päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että se
1. toteaa, että Tomi Salon tilalle kaupunginvaltuuston jäseneksi tulee Kokoomuksen 1. varavaltuutettu Olli-Pekka Päivärinta,
2. valitsee kaupunginvaltuuston puheenjohtajistoon 2. varapuheenjohtajan jäljellä olevaksi toimikaudeksi,
3. toteaa, että valtuuston puheenjohtaja pyytää keskusvaalilautakuntaa määräämään Kokoomukselle uuden varavaltuutetun jäljellä olevaksi toimikaudeksi vaalituloksen mukaisesti.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
______
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |