Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenkaupungin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 15.08.2022/Pykälä 48

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Uudenkaupungin kaupungin vaakunalogo.

 

 

 

 

Muut asiat  

 

1. Puheenjohtajistokokouksen terveiset

Kokouksessa kuullaan puheenjohtajistokokouksen terveiset.

  • 385 € Gospel konsertista tulleen lahjoitusrahan käyttö.
  • Vaalityön suunnittelu täytyy aloittaa hyvissä ajoin. Koulukiertueen toteuttamiseen tarvitaan kaikkien jäsenten panostusta.
  • Kokouskäytännöistä muistuttaminen
  • Toivotaan, että saamme järjestettyä nuorille syksyn aikana suunnitellut tapahtumat sekä vaalijärjestelyt tehtyä
  • Muistutuksena, että mikäli elämäntilanteesi on muuttunut, niin nuorisovaltuustoon tulee ilmoittaa, ellei pysty enää jatkamaan työskentelyä nuorisovaltuustossa

2. Lautakuntakatsaus

Nuorisovaltuusto kuulee nuorisovaltuuston edustajilta eri lautakunnissa käsitellyistä asioista.

3. Nuva ry:n tapahtumat

Kuullaan terveiset tapahtumista, joissa on ollut edustajia mukana.

4. Harrastemessut

Harrastemessut järjestetään lauantaina 24.9. klo 9.00-15.00 Pohitullin palloiluhallissa ja mahdollisesti lähiympäristössä. Tapahtuma on osa 4.-9. luokkalaisten koulupäivää, ja he osallistuvat siihen porrastetusti klo 9.00-13.00 välisenä aikana. Iltapäivällä on avoin osuus, jolloin markkinoille saa vapaasti osallistua Uudenkaupungin asukkaat. Haluaako nuva tulla esittelemään omaa toimintaansa harrastemessuille?

5. Nuorisovaltuustojen edustajien huipputapaaminen

Tilaisuus järjestetään 2.9. klo 9.00-16.30 välisenä aikana hybriditilaisuutena: tapahtumaan voi osallistua joko paikan päällä tai etäyhteyksin. Tapahtuma koostuu työpajatyöskentelystä sekä huippupuhujista. Järjestäjänä Nuva ry. Ilmoittautuminen auki 17.8 saakka ja lisätietoja sivustolta nuva.fi/huippis.

6. Pridetapahtuma

Tapahtuma järjestetään 27.8 klo 9.30-16.30 välisenä aikana. Bussikyyti on varattu ja tapahtumaan on osallistujille ostettu prideaiheisia tarvikkeita. Osallistumme pridekulkueeseen ja puistojuhlaan sekä syömme piknikin merkeissä tai omakustanteisesti jossain läheisessä ravintolassa.

7. Seuraava kokous

Nuorisovaltuuston seuraava kokous on 21.9. klo 16.30

Puheenjohtajiston seuraava kokous sovitaan erikseen.

Työryhmien kokoukset sovitaan erikseen.

 

Päätös: Merkittiin tiedoksi seuraavin lisäyksin ja korjauksin:

1. Puheenjohtajistokokouksen terveiset
385 € Gospel konsertista tulleen lahjoitusrahan käyttö.
Ehdotettiin kolmea eri käyttötarkoitusta:
Nuokkarit, vähemmistöt ja somekysely nuorille
Asiasta suoritettiin avoin kädennostoäänestys:
Somekysely sai 0 ääntä
Vähemmistöt sai 5 ääntä
Nuokkarit sai 8 ääntä
Rahojen käytöstä suoritettiin vielä avoin kädennostoäänestys:
Lyhytaikaisempaan toimintaan mm. pizzaan 1 ääni
Pitkäaikaisempaan toimintaan 12 ääntä. Tapahtumatyöryhmä jatkaa asian suunnittelua

Lisäkysymyksenä asialistalle nousi:
Halutaanko järjestää vähemmistölle tänä syksynä toimintaa vai ensi kaudella?
Asiasta suoritettiin avoin kädennostoäänestys:
Syksy 1 ääni
Ensi kaudella 12 ääntä
Enemmistön päätöksellä päätettiin siirtää asia ensi kaudelle.

3. Nuva ry:n tapahtumat
Syksyn Aktiivipäivät järjestetään 30.9.-2.10.2022 livenä Jyväskylässä.

4. Harrastemessut
Messujen uusi nimi on harrastusmessut. Nuorisopalvelut ja liikuntapalvelut on yhteispisteellä, johon nuorisovaltuusto voisi tulla mukaan. Maisa Kari ja Emil Haijanen olisivat kiinnostuneet osallistumaan tapahtumaan.

5. Nuorisovaltuustojen edustajien huipputapaaminen
Helmi Rantanen ja Masi Pietikäinen olisivat kiinnostuneita osallistumaan tapahtumaan. Nuorisovaltuusto päätti maksaa osallistujien matkakulut.

6. Pridetapahtuma
Eerika Vilmunen ja Maisa Kari osallistuvat nuorisovaltuustosta.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa