Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenkaupungin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.08.2022/Pykälä 313

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Uudenkaupungin kaupungin vaakunalogo.

 

 

 

Toimintaohjeen antaminen Yardia Oy:n hallitukselle ja yhtiökokousedustajalle

 

Kaupunginhallitus 29.08.2022 § 313  

589/00.01.01.01/2022 

 

Valmistelija: Talousjohtaja Anne Takala

etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi

 

Yardia Oy on kesäkuussa 2022 ostanut Länsirannikon Osuuspankin omistamat yhtiön osakkeet, ja yhtiö on tällöin siirtynyt kokonaan Uudenkaupungin kaupungin omistukseen. Osakkaiden välinen osakassopimus on samalla rauennut.

 

Yhtiöllä on ollut kolmehenkinen hallitus, johon Osuuspankki on nimennyt yhden edustajan. Osuuspankin edustaja on eronnut hallituksesta, ja hallituksen jäsenmäärä on supistunut kahteen. Hallitusta pitäisi nyt täydentää kaupungin edustajalla/edustajilla.

 

Nykyiset jäsenet: 

 

varsinainen jäsen Kimmo Nevavuori, varajäsen Ari Saastamoinen

varsinainen jäsen Jarkko Heinonen, varajäsen Leena Arvela-Héllen.

 

Yhtiöjärjestyksen mukaan hallituksessa on 2-5 varsinaista jäsentä ja varajäsentä.

 

"6§ Yhtiön hallitus

 

Yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä huolehtii hallitus, johon kuuluu vähintään kaksi (2) ja enintään viisi (5) varsinaista jäsentä sekä yhtä monta varajäsentä.

 

Hallituksen jäsenet valitaan tehtäväänsä toistaiseksi.

 

Hallitus valitsee toimikaudekseen keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

Päätökset hallituksessa tehdään enemmistön mukaan, paitsi omaisuuden myyntiä koskevat, jotka tehdään yksimielisesti.

 

Hallitus on päätösvaltainen kun saapuvilla on enemmän kuin puolet hallituksen jäsenistä."

 

Omistuksen muutoksen takia myös yhtiön yhtiöjärjestys tulee tarkistaa.

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Atso Vainio

 

Päätösehdotus: Kaupunginhallitus edellyttää, että yhtiön hallitus kutsuu koolle ylimääräisen yhtiökokouksen ja ryhtyy toimiin yhtiöjärjestyksen päivittämiseksi.

Kaupunginhallitus ohjeistaa yhtiökokousedustajan ja nimeää ehdokkaat yhtiön hallituksen varsinaisiksi ja varajäseniksi.

 

Päätös: Kaupunginhallitus edellyttää, että yhtiön hallitus kutsuu koolle ylimääräisen yhtiökokouksen ja ryhtyy toimiin yhtiöjärjestyksen päivittämiseksi.

Kaupunginhallitus ohjeisti yhtiökokousedustajan ja nimesi ehdokkaat yhtiön hallituksen varsinaisiksi ja varajäseniksi:

Jäsen
Kimmo Nevavuori
Varajäsen
Heidi Jaakkola

Jäsen
Timo A. Järvinen
Varajäsen
Reko Wallenius

Jäsen
Janne Sjölund
Varajäsen
Mauri Pietilä

Jäsen
Jaana Reijonsaari-Korsman
Varajäsen
Merja Koski

Jäsen
Leena Arvela-Hellén
Varajäsen
Jarkko Heinonen

Merkittiin, että kaupunginhallitus piti neuvottelutauon tämän asian käsittelyn aikana klo 18.48-18.56.

 

______

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa