Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenkaupungin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.10.2022/Pykälä 373

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Uudenkaupungin kaupungin vaakunalogo.

 

 

 

Vammaisneuvoston jäsenten päivittäminen loppukaudeksi

 

SOSLA 21.10.2021 § 141

Vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on Kuntalain 28 §:n mukaan asetettava vammaisneuvosto. Vammaisilla henkilöillä sekä heidän omaisillaan ja järjestöillään tulee olla vammaisneuvostossa riittävä edustus. Kunnanhallituksen on huolehdittava vammaisneuvoston toimintaedellytyksistä.

 

Vammaisneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä vammaisten henkilöiden hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.             

 

Yhdistyksiä on pyydetty nimeämään ehdotuksensa vammaisneuvoston jäseneksi ja varajäseneksi. Yhdistykset ovat esittäneet seuraavasti:

 

Vakka-Suomen Invalidit ry

jäsen Marja Lehtinen, varajäsen Hanna Kauramaa

 

Vakka-Suomen epilepsiayhdistys ry

jäsen Riitta Salo, varajäsen Maarit Nevavuori

 

Vakka-Suomen Hengitysyhdistys ry

jäsen Taina Vuorio, varajäsen Kimmo Laasonen

 

Uudenkaupungin Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry

jäsen Taina Nuutila, varajäsen Päivi Nikusaari

 

Varsinais-Suomen Kuulo ry on ilmoittanut, ettei se aseta jäsentä vammaisneuvostoon.

 

Uudenkaupungin kaupungin eri palvelukeskusten ehdotukset edustajiksi vammaisneuvostoon ovat seuraavat: Henriikka Lohtaja (kaupunkisuunnittelu), Heidi Vuori (hyvinvointi- ja vapaa-aikapalvelut), Kirsi Paananen (terveyspalvelut) ja Marika Lehtinen (sosiaalipalvelut). Lisäksi sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelukeskus katsoo, että vammaispalvelujen esimies Marjo Österberg olisi sopiva valinta neuvoston sihteeriksi.

 

Hallintosäännön 17 §:n mukaan vammaisneuvoston kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kaupunginhallitus.

 

Lisätietoja sosiaalipalvelujohtaja Marika Lehtinen, puh. 040 486 0935

 

Sosiaali- ja terveysjohtajan ehdotus:

 

Sosiaalilautakunta toteaa edellä esitetyn vammaisneuvoston kokoonpanon ja välittää sen edelleen kaupunginhallitukselle vahvistettavaksi.

 

 

Päätös:  Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Lisäasia päätettiin yksimielisesti ottaa käsittelyyn

 

_______

 

KHALL 15.11.2021 § 497

 

Kaupunginjohtajan ehdotus:

 

Kaupunginhallitus päättää

 

- vahvistaa vammaisneuvoston kokoonpanon toimikaudeksi 1.8.2021-31.5.2025 sosiaalilautakunnan esityksen mukaisesti ja

 

- nimetä toimikaudekseen edustajansa ja tälle henkilökohtaisen varaedustajan vammaisneuvostoon.

 

 Keskustelun kuluessa Heli-Päivikki Laurén esitti, että kaupunginhallituksen edustajaksi vammaisneuvostoon nimetään Jone Järvi ja varaedustajaksi Merja Koski.

 

Päätös: Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti

 

 - vahvistaa vammaisneuvoston kokoonpanon toimikaudeksi 1.8.2021-31.5.2025 sosiaalilautakunnan esityksen mukaisesti ja

 

 - nimetä toimikaudekseen kaupunginhallituksen edustajaksi Jone Järven ja varaedustajaksi Merja Kosken.

 

______

 

Sosiaalilautakunta 15.09.2022 § 131 

 

 

Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Marika Lehtinen

etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi

 

Palvelukeskusten edustajat tulee päivittää.  Hyvinvointi- ja vapaa-ajanpalvelujen esitys uudeksi edustajaksi vammaisneuvostoon Heidi Vuoren tilalle on liikuntapalvelujen vastaava Taru Joutsa-Huutola.  Lisäksi sihteerinä toiminut vammaispalvelujen esimies ei ole enää kaupungin palveluksessa.  Sosiaali- ja terveyskeskus katsoo, että vammaisneuvoston sihteeriksi olisi sopiva valinta palvelusihteeri Piia Ruohonen.

 

Esittelijä: Johtava ylilääkäri Pia Lahtinen

 

Päätösehdotus: Sosiaalilautakunta toteaa edustajaesitykset vammaisneuvostoon loppukaudeksi ja välittää tiedon edelleen kaupunginhallitukselle.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

______

 

Kaupunginhallitus 03.10.2022 § 373  

670/00.00.01.04/2022 

 

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Atso Vainio

 

Päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää vahvistaa vammaisneuvoston kokoonpanon muutokset sosiaalilautakunnan esityksen mukaisesti.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

______

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa