Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenkaupungin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristö- ja lupalautakunta
Pöytäkirja 18.10.2022/Pykälä 144

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Uudenkaupungin kaupungin vaakunalogo.

 

 

 

Ympäristönsuojelumääräysten päivittäminen / Kustavi

 

Ympäristö- ja lupalautakunta 23.08.2022 § 105 

 

 

Valmistelija: Vs. ympäristösihteeri Seija Niskala

etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi

 

Ympäristönsuojelulain (527/2014) 202 §:n mukaan kunta voi antaa ympäristönsuojelulain täytäntöön panemiseksi tarpeellisia paikallisista olosuhteista johtuvia, kuntaa tai sen osaa koskevia yleisiä määräyksiä (kunnan ympäristönsuojelumääräykset).

 

Ympäristönsuojeluviranomaisen toimialaan kuuluvassa lain­sää­dän­nös­sä on tapahtunut useita muutoksia, joten Kustavin vuonna 2014 annettuja määräyksiä tulisi päi­vit­tää. Kuntaliitto on vuonna 2019 julkaissut oppaan kunnallisten ym­­ris­tön­suo­je­lu­mää­räys­ten laatimisesta. Oppaan tavoitteena on yh­den­mu­kais­taa ja sujuvoittaa määräysten antamista sekä kannustaa kun­tia laatimaan ja päivittämään määräyskokoelmiaan.

 

Ympäristönsuojelumääräysten päivittämisen käyn­nis­­mi­stä käsiteltiin ympäristö- ja lupalautakunnassa 21.06.2022 § 88.

 

Ennen ympäristönsuojelumääräysten antamista kunnan on varattava asianomaiselle valtion valvontaviranomaiselle sekä tarvittaessa muille viranomaisille tilaisuus lausunnon antamiseen. Asian valmistelusta on myös tiedotettava kunnan verkkosivulla. Määräysten tulee olla saatavilla kunnan verkkosivuilla ja ne on toimitettava tiedoksi asianomaiselle valtion valvontaviranomaiselle ja valtion ympäristölupaviranomaiselle.

 

Päivitetyt ympäristönsuojelumääräykset saa­te­taan Kustavin  kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi vuo­den 2022 aikana.

 

Ympäristönsuojelumääräysten luonnos sekä nykyiset ym­­ris­tön­suo­je­lu­mää­räyk­set ovat oheismateriaalina.

 

Esittelijä: Ympäristönsuojelupäällikkö Susanna Puottula

 

Päätösehdotus: Ympäristö- ja lupalautakunta päättää asettaa nähtäville Kustavin ympäristönsuojelumääräysluonnoksen perusteluineen sekä pyytää luonnoksesta lausunnot.

Luonnoksista pyydetään lausunnot 30.9.2022 mennessä Varsinais-Suomen ELY-keskukselta, kunnan terveydensuojelu-, jätehuolto- sekä rakennusvalvontaviranomaiselta, vesihuoltolaitokselta, Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta sekä naapurikunnilta. Lisäksi julkisella kuulutuksella varataan kansalaisjärjestöille ja kuntalaisille mahdollisuus osallistua valmisteluun jättämällä mielipide määräaikaan mennessä.

Lisäksi lautakunta päättää asettaa luonnoksen nähtäville 30.9.2022 saakka Kustavin kunnanvirastoon ja Uudenkaupungin palvelupiste Passariin ja Kustavin  kunnan sekä Uudenkaupungin kaupungin kotisivuille sekä kuuluttaa luonnoksista kuntien sähköisillä ilmoitustauluilla.

Lausunnoille ja mielipiteille varatun ajan jälkeen ympäristö- ja lupalautakunta käsittelee asiaa uudelleen, jonka jälkeen määräyksiä ehdotetaan Kustavin kunnanhallituksen ja edelleen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

______

 

 

Ympäristö- ja lupalautakunta 18.10.2022 § 144  

557/11.00.01/2022 

 

Valmistelijat: Vs. ympäristösihteeri Seija Niskala ja

ympäristönsuojelupäällikkö Susanna Puottula

etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi

 

Lausunnon ovat antaneet Varsinais-Suomen ELY-keskus ,Varsinais-Suomen Pelastuslaitos, Kustavin kunnan jätehuoltoviranomainen,rakennusvalvontaviranomainen ja vesihuoltolaitos. Mielipiteen on esittänyt Uudenkaupungin seudun ympäristöyhdistys ry. Annetut lausunnot ja mielipide ovat esityksen liitteinä.

 

Lausuntoihin ja mielipiteeseen annetut vastineet ovat liitteenä. Pykäliä 11 ja 24 on muutettu vastineessa esitetyllä tavalla. Lisäksi pykäliä 11, 20 ja 22 on muutoin tarkennettu. Lausuntojen ja mielipiteiden jälkeen tarkennetut ympäristönsuojelumääräykset perusteluineen ovat liitteenä.

 

Esittelijä: Ympäristönsuojelupäällikkö Susanna Puottula

 

Päätösehdotus: Ympäristö- ja lupalautakunta päättää hyväksyä liitteen mukaisesti Kustavin kunnan ympäristönsuojelumääräykset sekä esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että ympäristönsuojelumääräykset hyväksytään ja saatetaan voimaantulevaksi 1.2.2023 alkaen.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

______

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa