Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenkaupungin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 27.10.2022/Pykälä 58

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Uudenkaupungin kaupungin vaakunalogo.

 

 

 

Nuorisovaltuuston vaalien järjestäminen

 

Nuorisovaltuusto 27.10.2022 § 58  

768/00.00.00.03/2022 

 

Nuorisovaltuustot kirjattiin vuonna 2005 uuteen kuntalakiin takaamaan nuorten mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa. Kuntalain 26 § mukaan, kuntien on asetettava nuorisovaltuusto nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi. Nuorisovaltuustolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri  toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä kunnan asukkaiden hyvinvointiin, terveyteen, opiskeluun, elinympäristöön, asumiseen tai liikkumiseen sekä muissa asioissa, joiden nuorisovaltuusto arvioi olevan lasten ja nuorten kannalta merkittäviä. Nuorisovaltuusto tulee ottaa mukaan lasten ja nuorten osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen kunnassa. Nuorisovaltuustot edustavat kunnan nuoria kunnallisessa päätöksenteossa ja niiden tehtävänä on tuoda nuorten ääni kuuluviin, ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin sekä tehdä aloitteita ja kannanottoja. Nuorisovaltuustojen tarkoituksena on myös tiedottaa nuoria kunnan päättäjien toiminnasta sekä auttaa nuoria löytämään keinoja vaikuttaa.

 

Uudessakaupungissa nuorisovaltuuston toimikausi on kaksi vuotta. Seuraavat nuorisovaltuuston vaalit järjestetään kuluvan vuoden lopussa. Vaaleissa valitaan uusi nuorisovaltuusto kaudelle 2023-2024. Ehdolle voivat asettua kaikki uusikaupunkilaiset nuoret, jotka ovat vaalipäivänä 13-20-vuotiaita. Äänioikeutettuja ovat kaikki uusikaupunkilaiset 13-20-vuotiaat nuoret.

 

Nykyinen nuorisovaltuusto järjestää vaalit yhteistyössä Uudenkaupungin oppilaitosten kanssa.

Kalannin koulun yhteyshenkilö: Suvi Teeri

Yhtenäiskoulun yhteyshenkilö: Virve Pihlava-Lahtinen

Uudenkaupungin lukion yhteyshenkilö: Esa Pirkola

Novidan yhteyshenkilö: Fanni Ingi

 

Vaalipäivä on 8.12. klo 9.00-13.00 kaikilla kouluilla. Ennakkovaalit järjestetään 7.12. klo 15.00-18.00 uimahallilla palvelusihteerin huoneessa, jotta ne nuoret jotka eivät käy Uudenkaupungin kouluja voivat äänestää.

 

Ehdokkaat voivat asettautua ehdolle 1.11.-18.11. Webropol-linkin kautta.

 

Nuorisovaltuuston vaaleista tehdään mainos, jota jaetaan nuorisovaltuuson ja hyvinvointi- ja vapaa-aikapalvelujen sosiaalisen median kanavissa. Lisäksi mainos viedään kaikille kouluille. Nuorisopalvelujen vastaava valmistelee koulujen henkilökunnalle infokoonnin.

 

 

Päätösehdotus: Nuorisovaltuusto perustaa vastuutiimit per koulu hoitamaan vaalien käytännön asiat yhdessä nuorisopalvelujen vastaavan kanssa ja toimivat ko koulun vaalivirkailijoina. Koulutiimi suunnittelee ja sopii vaalien markkinoinnista koulun kanssa (koulukiertue/aamunavaus/wilma-viestintä). Nuorisovaltuustosta Helmi Rantanen on ilmoittanut tekevänsä mainokset ehdolle asettautumisesta sekä vaalipäivästä.

Nuorisovaltuusto keskustelee siitä, miten ehdokkaita löydettäisiin parhaiten.

Nuorisovaltuusto keskustelee koulukohtaisista kiintiöistä, jotta jokaisesta koulusta saadaan tasaisesti edustajia nuorisovaltuustoon. Tämän lisäksi nuorisovaltuusto keskustelee mikä kiintiö asetetaan nuorille, jotka eivät ole oppilaana tai opiskelijana. Jos jokin koulu ei täytä kiintiöitään, täytetään nämä paikat äänimäärien perusteella muista kouluista. Vuoden 2020 vaaleissa on noudatettu seuraavia kiintiöitä per koulu:
Uudenkaupungin yhtenäiskoulu 5 paikkaa
Kalannin koulu 4 paikkaa
Uudenkaupungin lukio/muut lukiot 4 paikkaa
Novida/muut ammattioppilaitokset 2 paikkaa

 

Päätös: Nuorisovaltuusto päätti vastuutiimit kouluittain:

Kalanti
Hugo Pirppu pj
Nanna Kukkula
Anni Kulmala
Adaeze Adigwe
Masi Pietikäinen

UYK
Emil Haijanen pj
Maisa Kari
Julia Hauta-alus
Lumia Nordman
Helmi Rantanen

Novida ja lukio
Aamu Levanen
Silja Santaniemi
Emma Broström

Masi Pietikäinen kehoittaa vielä nuvan WA-ryhmässä kaikkia nuorisovaltuustolaisia osallistumaan johonkin vastuutiimiin.

Helmi Rantanen on tehnyt mainosjulisteen, jota someryhmä jakaa kanavissaan. Mainokset jaetaan myös kouluille ja nuorisotaloille.

Nuorisovaltuusto päätti tehdä vaaliehdokkaista kootun julisteen, johon tulee ehdokkaan nimi, vaalislogan ja kuva. Nuorisovaltuusto päätti yksimielisesti, että vaalijulisteeseen ei tule paikkakuntaa/koulua eikä ikää, asiasta järjestettiin kättennostoäänestys. Vaalijuliste tulee olemaan esillä äänestyspaikoilla, kouluissa ja uimahallilla. Vaalijulistetta varten tarvittavat valokuvat otetaan valokuvaamo Erjassa ja vaalijulisteen tekee Ukin kirjapaino. Valokuvien ottamista varten tehdään kuvauslupapyyntö alle 18-vuotiaille ehdokkaille.

Nuorisovaltuusto päätti yksimielisesti uudet kiintiöt kouluille, asiasta järjestettiin kättennostoäänestys. Jos jokin koulu ei täytä kiintiötään, täytetään nämä paikat äänimäärien perusteella muista kouluista. Kiintiöpaikkojen jälkeen paikat täytetään äänimäärien perusteella. Kiintiöpaikkoja ei aseteta niille nuorille, jotka eivät ole oppilaina tai opiskelijoina.
UYK 2 paikkaa
Kalanti 2 paikkaa
Uudenkaupungin lukio/muut lukiot 2 paikkaa
Novida/muut ammattioppilaitokset 2 paikkaa

 

______

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa