RSS-linkki
Kokousasiat:https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Vanhusneuvosto
Pöytäkirja 18.10.2022/Pykälä 45
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtakunnallinen vanhustenviikko 2.-9.10.2022
Vanhusneuvosto 18.10.2022 § 45
784/00.04.02/2022
Lokaluun alussa vietettiin valtakunnallista vanhustenviikkoa teemalla "Yhdessä luontoo joka iän oikeus". Vanhusneuvosto käy läpi ja arvioi toteutuneet vanhustenviikon tapahtumat.
Päätösehdotus: Vanhusneuvosto merkitsee tiedokseen.
Vanhusneuvosto järjesti Seija Wahlbäckin johdolla vanhusten virkistystoimintaa hoitolaitoskierroksella soittajien Esko Luonsinen ja Anja Lainio sekä Ilonpisarat laulajien kanssa. Esityksiä oli Merituulikodissa molemmilla osastoilla Valkamassa ja Suvannolla, Jäsperlän, Merivuokon, Ilonakodin ja Hellän hoitokodeissa. Kalannissa virkistyskierroksen toteutti eläkeläisyhdistyksen laulukerho Pasi Venhon johdolla Suvantokodissa ja Kalannin palvelukeskuksessa.
Vanhusneuvoston arvio toteutumisesta;
Hyvää palautetta saatiin ja tällainen virkistystoiminta on toivottua. Todettiin, että voitaisiin tehdä samankaltaisia virkistyskäyntejä jatkossa muinakin aikoina ja laajemminkin kaikissa hoitopaikoissa esim. juhlapyhien alla.
Ulkoilutilaisuus järjestettiin kaupunginlahden rannalla tiistai iltapäivällä. Tapahtumassa kaksi tuolijumppaa Pirjo Rakkolaisen vetämänä sekä laulutuokio Petri Hatakan säestämänä.
Vanhusneuvoston arvio toteutumisesta;
Hyvä tapahtuma, johon osallistui mukavasti väkeä. Tämän kaltaista tilaisuutta kannattaa järjestää muulloinkin kuin vanhustenviikolla.
Vanhustenviikon pääjuhla onnistui hyvin. Hyvä ohjelma, osallistujia arviolta yli 80 henkeä. Juhlista tullut paljon kiitosta ja hyvää palautetta.
Vanhusneuvoston arvio toteutumisesta;
Ensi vuoden juhla järjestetään taas seurakuntatalolla.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Yhteenvetona todettiin, että viikon aikana tapahtumia paljon samaan aikaa, joka olisi hyvä ottaa huomioon ensi vuonna. Suunnittelu tuleekin aloittaa ensi vuonna ajoissa, jotta tieto tapahtumistamme olisi ajoissa kaikkien muiden tapahtumia järjestävien tiedossa.
______
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |