RSS-linkki
Kokousasiat:https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristö- ja lupalautakunta
Pöytäkirja 15.11.2022/Pykälä 159
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
1450/11.03.07/2020
YMPLL 12.04.2022 § 55
Etelä-Suomen aluehallintovirasto siirsi kirjeellään 6.2.2020 (ESAVI/3825/2020) Pohjarinta tilan omistajien toimittaman korvausvaatimuksen hallintolain 21 §:n nojalla toimivaltaiselle viranomaiselle.
Vehmaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen otti kirjeellä 26.2.2020 käsittelyyn vaatimuksen ojan putkittamisesta (Vesilaki 5 luku 5 §). Korvausvaatimus ohjattiin käräjäoikeuteen (Vesilaki 13 luku 6 § 3 mom kohdat 2 ja 4, Vesilaki 13 luku 3 § 1 mom).
Oheismateriaalina 1.
Varsinais-Suomen ELY-keskus oli 14.5.2019 kehottanut kiinteistön Ylismäki omistajaa putkittamaan ojan kiinteistön Pohjarinta kohdalta. Ympäristönsuojelusta lähetettiin maastokäynnin jälkeen selvityspyyntö Ylismäki omistajille 8.6.2020.
Oheismateriaalina 2.
Selvityspyyntöön saatiin alustava vastaus 10.7.2020, tilannekatsaus ja jatkoajan pyyntö 17.8.2020, täydennyskirjelmä 3.3.2021, täydennyskirjelmä ja saate, SM Maanpään lausunto 13.5.2020, täydennyskirjelmä 7.4.2021 ja SM Maanpää Oy:n lausunnon liitteet.
Oheismateriaalina 3 ja 4.
Pohjarinta omistajilta pyydettiin vastinetta 27.5.2021 johon saatiin 14.7.2021 päivätty lausuma ja lisäksi Hämeen Rakennus ja Tutkimus Oy:n 14.8.2020 päivätty painumaselvitys sekä Ylismäki kiinteistön asiamiehen sähköposti Maanpäälle.
Oheismateriaalina 5.
Ylismäki omistajilta pyydettiin vastinetta 20.9.2021, vastine saatiin 5.4.2022.
Oheismateriaalina 6.
Vesilaissa ei erikseen säädetä katselmuksesta, mutta sen suorittaminen on mahdollista hallintolain 38 §:n nojalla.
Hallintolain 38 §:ssä on säädetty katselmuksesta. Viranomainen voi toimittaa katselmuksen, jos se on tarpeen asian selvittämiseksi. Asianosaisille on varattava tilaisuus olla läsnä katselmuksessa ja esittää mielipiteensä esille tulevista seikoista. Asian laadun niin vaatiessa, katselmukseen on kutsuttava myös viranomainen, jonka tehtäviin asianomaisen toiminnan valvonta lain mukaan kuuluu tai jonka asiantuntemusta tarvitaan asian ratkaisemiseksi. Katselmus on toimitettava aiheuttamatta kohtuutonta haittaa katselmuksen kohteelle tai sen haltijalle. Katselmuksessa on pidettävä pöytäkirjaa, josta tulee käydä ilmi viranomaisen tekemät keskeiset havainnot ja asianosaisten esittämät huomautukset. Pöytäkirja on viipymättä annettava tiedoksi asianosaisille ja muille toimitukseen kutsutuille. Katselmuksen toimittaa asian ratkaiseva viranomainen, joko täydessä kokoonpanossa tai nimeämällä jäsenistään katselmusryhmän.
Tässä asiassa esitetään, että ympäristö- ja lupalautakunnan asettama katselmusryhmä suorittaa alueella katselmuksen ennen asian jatkokäsittelyä ja päätöksentekoa. Katselmukseen osallistuvat myös asiaa valmistelevat viranhaltijat.
Lisätietoja Vs. ympäristösihteeri Seija Niskala, puh. 0440 515 778
Ympäristönsuojelupäällikön ehdotus:
Ympäristö- ja lupalautakunta päättää
a) että toukokuun aikana erikseen sovittavana ajankohtana pidetään katselmus, johon kutsutaan kiinteistöjen edustajat ja ELY-keskuksen edustajat,
b) katselmukseen osallistuvat lautakunnan jäsenet. |
Päätös: Ympäristö- ja lupalautakunta päätti yksimielisesti
a) että katselmus pidetään 16.5, 24.5. tai 31.5.2022 alkaen klo 13. Katselmukseen kutsutaan kiinteistöjen 918-479-1-60, 918-419-8-3 ja 918-479-1-43 omistajat, ELY-keskuksen edustajat ja Vehmaan kunnan edustaja.
b) Lautakunnan jäsenistä katselmukseen osallistuvat Veli-Matti Virtanen, Miia Kelsey, Kimmo Nevavuori ja Tapio Ranta sekä varalla Juhani Konttinen.
_______
Ympäristö- ja lupalautakunta 15.11.2022 § 159
889/11.03.00/2022
Valmistelija: Ympäristönsuojelupäällikkö Susanna Puottula
etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi
Ympäristö- ja lupalautakunnan valitsemat henkilöt suorittava asian selvittämiseksi katselmuksen 31.5.2022 (muistio oheismateriaalina).
Afry Finland Oy antoi ympäristönsuojelun pyynnöstä asiassa lausunnon. Lausuntoa pyydettiin, koska SM Maanpää Oy:n ja Hämeen Rakennus ja Tutkimus Oy:n asiassa aiemmin annetuissa lausunnoissa oli ristiriitaisuuksia. Afry Finland Oy:n 2.5.2022 antamassa launnossa todetaan, että : "Laskelman perusteella voidaan kuitenkin todeta varmuudella että lisärakennuksen perustamistapa on aiheuttanut rakennukselle mitatun kaltaista epätasaista painumaa.
Ojan perkaus on laskelmien perusteella voinut aiheuttaa painumaa ja sivusiirtymää rakennukseen, vaikkakaan se ei ole rakennuksen painumien pääasiallinen syy. Laskelmien perusteella rakennus on, ojan perkauksesta riippumatta, painunut ja siirtynyt kohti ojaa ja tulee myös tulevina vuosina hitaasti painumaan ja siirtymään kohti ojaa. Siirtymät ovat laskelman perusteella kuitenkin millimetriluokassa, eikä äkillisten suurien siirtymien merkittävää riskiä selvitysten perusteella ole. Ojan putkittamisella olisi rakennuksen kohdalla positiivinen, eli siirtymiä hidastava vaikutus. Tästä syystä sitä voidaan pitää kohteessa suositeltavana toimenpiteenä."
SM Maanpää Oy:n lausunnossa 13.5.2020 on todettu, että: "Käsityksemme mukaan ojan syventäminen ei ole aiheuttanut havaittua epätasaista painumaa. Painuminen olisi tasaista, koska alenemisen aiheuttama kuormitus vaikuttaa pitkällä aikajänteellä koko talon alueelle. Louhintatärinällä ei ole ollut vaikutusta rakennuksen painumiin suuresta etäisyydestä johtuen. Tärinä ei itsessään aiheuta painumaa.
Ojaluiskien kaltevuuksien tulisi kuitenkin olla väh. 1:2, mahdollisen ojaluiskan paikallisten sortumien estämiseksi. Ojaluiskan sortuman vaarallisin tilanne on silloin, kun ojan vesipinta putoaa nopeasti, ojan reuna vettyy ja luiskat ovat jyrkät. Tällä hetkellä ojaluiskat ovat paikoin jyrkkiä."
Hämeen Rakennus ja Tutkimus Oy:n 14.8.2020 selvityksessa on todettu, että: "Virheellinen kaivutyön toteuttaminen, ilman luiskausta, putkitusta tai tukimuurin asentamista asuinkiinteistön puolelle on näkemykseni mukaan todennäköisin syy asuinrakennuksen epätasaiselle painumiselle."
Asiantuntijaselvitykset ovat oheismateriaalina. Lisäksi oheismateriaalina ovat asianosaisten asiassa antamat lausumat.
Esittelijä: Ympäristönsuojelupäällikkö Susanna Puottula
Päätösehdotus: Ympäristö- ja lupalautakunta päättää, että Pohjarinta kiinteistön 918-479-1-60 omistajien vaatimus Ylismäki kiinteistön 918-419-8-3 omistajille ojan putkittamisesta hylätään.
Perustelut
Ympäristö- ja lupalautakunta on suorittanut paikalla katselmuksen ja perehtynyt annettuihin asiantuntijalausuntoihin sekä ottanut huomioon asianosaisten asiassa antamat lausumat. Ympäristö- ja lupalautakunta katsoo, että kiinteistön Pohjarinta 918-479-1-60 omistajien vaatimus ojan putkituksesta Ylismäki kiinteistön 918-419-8-3 omistajille on aiheeton, koska asiantuntijalausuntojen perusteella ei ole riittävästi voitu osoittaa, että vuonna 2018 suoritettu ojan perkaus olisi syynä maaperän liikkumiseen ja rakennuksen painumiseen. Vaikka Afry Finland Oy:n lausunnossa todetaan, että ojan perkaus on laskelmien perusteella voinut aiheuttaa painumaa ja sivusiirtymää rakennukseen, niin se ei ole rakennuksen painumien pääasiallinen syy. Lausunnon mukaan pääasiallinen syy rakennuksen epätasaisiin painumiin on maanvarainen perustamistapa, joka on aiheuttanut pehmeälle savelle lisäkuormitusta ja siten painumaa. Lisäksi SM Maanpää Oy:n aiemmin antamassa lausunnossa on todettu, että ojan syventäminen ei ole aiheuttanut havaittua epätasaista painumaa.
Sovelletut säännökset
Vesilaki (587/2011) 5 luku 5 §
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
______
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |