Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenkaupungin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.01.2023/Pykälä 19

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Uudenkaupungin kaupungin vaakunalogo.

 

 

 

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2023 eduskuntavaaleja varten

 

Kaupunginhallitus 30.01.2023 § 19  

791/00.00.00.01/2022 

 

Valmistelija: Tiedonhallintapäällikkö Outi Verha

etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi

 

Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 2.4.2023. Ennakkoäänestys kotimaassa toimitetaan 22. - 28.3.2023.

 Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava               kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta sekä laitoksissa               toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi                             vaalitoimikunta (vaalilain 15 §).

 Vaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja               kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin               vähintään kolme. Vaalitoimikuntaan kuuluu puheenjohtaja,                             varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä               varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme. Vaalilautakunnan ja                             vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen,               jossa he tulevat jäsenten sijaan. Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta               ovat päätösvaltaisia kolmijäsenisinä.

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten kelpoisuus ja esteellisyys

 

Vaalilain 9 §:n mukainen yleismääräys "vaaliviranomaisen on tehtävässään toimittava puolueettomasti" koskee kaikkia vaaliviranomaisia.

 

Vaalilautakunta

 

Kelpoisuus:

 

Jäsenten ja varajäsenten on oltava kuntalain mukaan vaalikelpoisia kunnan luottamustoimeen. Lisäksi sekä jäsenten että varajäsenten on mahdollisuuksien mukaan edustettava niitä puolueita, jotka asettivat ehdokkaita edellisissä (vuoden 2019) eduskuntavaaleissa siinä vaalipiirissä, johon kunta kuuluu. Jäsenenä tai varajäsenenä ei voi olla ehdokas. Oikeusministeriö kiinnittää kuntien huomiota siihen, että vaalilain 15 §:n 2 momentin sanamuotoa "mahdollisuuksien mukaan" voidaan soveltaa myös siten, että jos puolueet eivät niille tehdyistä pyynnöistä huolimatta nimeä riittävästi ehdokkaita vaalilautakuntiin, jäseniksi voidaan nimetä myös muita kunnan luottamustoimeen vaalikelpoisia henkilöitä.

 

 

 

Esteellisyys:

 

Hallintolain esteellisyyssääntelyä ei sovelleta vaalilautakunnan toimintaan. Tämä tarkoittaa, että jäseneksi tai varajäseneksi nimitetty voi toimia kaikissa vaalilautakunnan tehtävissä, kuitenkin yhtä poikkeusta lukuun ottamatta: vaalilautakunnan jäsenenä oleva eduskuntavaalien ehdokkaan puoliso, lapsi, sisarus tai vanhempi ei saa toimia vaalilain 73 §:n 2 momentissa tarkoitettuna äänestäjän avustajana.

 

Vaalitoimikunta

 

Kelpoisuus:

 

Jäsenten ja varajäsenten on oltava kuntalain mukaan vaalikelpoisia kunnan luottamustoimeen. Lisäksi sekä jäsenten että varajäsenten on mahdollisuuksien mukaan edustettava puolueita, jotka asettivat ehdokkaita edellisissä (vuoden 2019) eduskuntavaaleissa siinä vaalipiirissä, johon kunta kuuluu. Jäsenenä tai varajäsenenä ei voi olla vaalien ehdokas, hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa. Oikeusministeriö kiinnittää kuntien huomiota siihen, että vaalilain 15 §:n 2 momentin sanamuotoa "mahdollisuuksien mukaan" voidaan soveltaa myös siihen, että jos puolueet eivät niille tehdystä pyynnöstä huolimatta nimeä riittävästi ehdokkaita vaalitoimikuntiin, jäseniksi voidaan nimetä myös muita kunnan luottamustoimeen vaalikelpoisia henkilöitä.

 

Esteellisyys:

 

Hallintolain esteellisyyssääntelyä ei sovelleta vaalitoimikunnan toimintaan. Tämä tarkoittaa, että jäseneksi tai varajäseneksi nimitetty voi toimia kaikissa vaalitoimikunnan tehtävissä.

Jäsenten ja varajäsenten poliittista edustavuutta tarkastellaan erikseen. Näin tehdään myös tasa-arvolain soveltamisessa. Sekä varsinaisissa jäsenissä että varajäsenissä on oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %.

 

Kotiäänestyksen vaalitoimitsijat määrää kunnan keskusvaalilautakunta samalla tavalla kuin yleisen ennakkoäänestyspaikan vaalitoimitsijat.

Eduskuntavaaleissa käytetään sähköistä äänioikeustietojärjestelmää kaikilla kuudella äänestysalueella.

 

Vaalilautakunnilla on mahdollisuus ottaa avustavaa henkilöstöä sekä äänestyslippujen laskentaan että tietojärjestelmien käyttöön (vaalilaki 16 §).

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Atso Vainio

 

Päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää valita Uudenkaupungin kuutta äänestysaluetta varten vaalilautakuntiin sekä yhteen vaalitoimikuntaan jäsenet ja varajäsenet sekä määrää niihin puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat 2.4.2023 toimitettavia eduskuntavaaleja varten.

001 Keskikaupunki                        5 jäsentä ja 5 varajäsentä
002 Hakametsä                             5 jäsentä ja 5 varajäsentä
003 Saarnisto                                5 jäsentä ja 5 varajäsentä
004 Lokalahti                                5 jäsentä ja 5 varajäsentä
005 Pyhämaa                                5 jäsentä ja 5 varajäsentä
006 Kalanti                                   5 jäsentä ja 5 varajäsentä

Vaalitoimikunta                             3 jäsentä ja 3 varajäsentä

 

Päätös: Kaupunginhallitus päätti valita Uudenkaupungin kuutta äänestysaluetta varten vaalilautakuntiin sekä yhteen vaalitoimikuntaan jäsenet ja varajäsenet sekä määräsi niihin puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat 2.4.2023 toimitettavia eduskuntavaaleja varten seuraavasti:

Keskikaupunki:    
    
Mauri Pietilä, SDP, pj.
Merja Marsela, Kok., vpj.
Miika Puukki, Kesk., jäsen
Tuija Vaurio, Pro Uki, jäsen
Päivi Aitamurto, Vas., jäsen
    
Henri Valmunen, SDP, varaj.
Simo Reijonsaari, Kok., varaj.
Hannele Mäki-Ettala-Mustonen, Kesk., varaj.
Juho Aaltonen, Ps., varaj.
Laura Lehtoruusu, Kesk., varaj.
    
Hakametsä:    
    
Tapio Pääkkö, Kesk., pj.
Janne Sjölund, SDP, vpj.
Merja Mänty, Kok., jäsen
Johanna Wala, Pro Uki, jäsen
Pentti Aitamurto, Vas., jäsen
    
Ilkka Salminen, Kesk., varaj.
Sinikka Virtanen, SDP, varaj.
Ulla Kallio, Kok., varaj.
Raija Paaer, Ps., varaj.
Aki Nummi, Kesk., varaj.
    
Saarnisto:    
    
Jaana Reijonsaari-Korsman, SDP, pj.
Vesa Paldanius, Kesk., vpj.
Kari T. Vainio, Kok., jäsen
Lauri Aronen, Vas., jäsen
Leena Anto, Pro Uki, jäsen
    
Eila Polojärvi, SDP, varaj.
Paavo Pitkänen, Kesk., varaj.
Olli-Pekka Päivärinta, Kok., varaj.
Johanna Hurme, Ps., varaj.
Jarmo Jäsperlä, Pro Uki, varaj.
    
Lokalahti:    
    
Teemu Arvonen, Kok., pj.
Sari Raivonen, Vas., vpj.
Matti Valkeinen, Kesk., jäsen
Taija Viljanen, Pro Uki, jäsen
Lea Myllymäki, SDP, jäsen
    
Katriina Maula, Kok., varaj.
Iiris Anto, Pro Uki, varaj.
Esko Ketola, Kesk., varaj.
Anne Ojala, SDP, varaj.
Seppo Aula, Kesk., varaj.
    
Pyhämaa:    
    
Tapani Viinikkala, Kesk., pj.
Pentti Laine, SDP, vpj.
Helle Vahtera, Pro Uki, jäsen
Marja-Liisa Laine, Kok., jäsen
Tuomo Luotonen, SDP, jäsen
    
Anne Kuusisto, Kesk., varaj.
Yrjö Rosendal-Gadolin, Vas., varaj.
Pirkko Soini, Pro Uki, varaj.
Veli-Matti Laine, Kok., varaj.
Petri Marttila, Ps., varaj.
    
Kalanti:    
    
Marjo-Riitta Tuominen, Kok., pj.
Päivi Toivonen, SDP, vpj.
Antti Pirilä, Kesk., jäsen
Esa Aaltonen, Ps., jäsen
Matti Ankelo, Pro Uki, jäsen
    
Seppo Valio, Kok., varaj.
Aira Karvonen, SDP, varaj.
Eero Pirilä, Kesk., varaj.
Mikko Saari, Ps., varaj.
Henna Jokinen, Vas., varaj.
    
Vaalitoimikunta:    
    
Matti Karhu, SDP, pj.
Leena Paasio, Kok., vpj.
Hannu Tuovila, Kesk., jäsen
    
Mauri Pietilä, SDP, varaj.
Matti Ankelo, Pro Uki, varaj.
Päivi Aitamurto, Vas., varaj.

 

______

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa