RSS-linkki
Kokousasiat:https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristö- ja lupalautakunta
Pöytäkirja 31.01.2023/Pykälä 5
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Eläinsuojan ympäristöluvan rauettaminen tilalla 833-431-2-4
YMPLL 31.01.2023 § 5
1197/11.01.00/2023
Valmistelija: Vs. ympäristösihteeri Seija Niskala
etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi
Uudenkaupungin ympäristö- ja lupalautakunta on 22.3.2016 § 42 myöntänyt -------------- ympäristöluvan yhdistelmäsikalalle, jossa on eläinpaikat 65 emakolle ja 250 lihasialle Taivassalon Lempoisten kylään tilalle Vähätalo (833-431-2-4).
Toiminnanharjoittaja on ilmoittanut, että sikalan toiminta on loppunut juhannuksena 2020. Kiinteistöllä suoritettiin ympäristölupavelvollisen toiminnan päättymiseen liittyvä tarkastuskäynti 11.1.2023. Tarkas-tuksen yhteydessä todettiin, että ympäristölupa voidaan rauettaa koska sikalan toiminta on lopetettu.
Ympäristönsuojelulain (527/2014) 88 § mukaan lupaviranomainen voi päättää, että lupa raukeaa, jos toiminta on ollut keskeytyneenä yhtäjaksoisesti vähintään viisi vuotta tai toiminnanharjoittaja ilmoit-taa, ettei toimintaa aloiteta tai että toiminta on lopetettu.
Hallintolain (434/2003) 34 §:n 2 momentin 5 kohdan mukaan asia voidaan ratkaista kuulematta, mikäli kuuleminen on ilmeisen tar-peetonta.
Asiasta ei ole pyydetty lausuntoja, eikä asian vireille tulosta ole kuulutettu, koska toiminta on todettu päättyneeksi eikä asia siten vaikuta yleisiin tai yksityisiin etuihin tai aiheuta haittaa.
Esittelijä: Ympäristönsuojelupäällikkö Susanna Puottula
Päätösehdotus: Ympäristö- ja lupalautakunta päättää ------------ sikalan ympäristöluvan raukeamisesta kiinteistöllä 833-431-2-4, koska ympäristöluvanvarainen toiminta kohteessa on päättynyt. Ympäristönsuojelulain 94 §:n mukaan luvanvaraisen toiminnan päätyttyä toiminnanharjoittaja vastaa edelleen lupamääräysten mukaisesti tarvittavista toimista pilaantumisen ehkäisemiseksi.
Kohde poistetaan ympäristönsuojelun valvontaohjelmasta ja luvan raukeaminen merkitään valtakunnalliseen ympäristönsuojelun YLVA-tietojärjestelmään. Päätöksestä peritään ympäristönsuojeluviran- omaisen taksan mukainen 110 €:n maksu.
Päätöksen perustelut :
Ympäristönsuojelulain 88 §:n mukaan lupaviranomainen voi päättää, että lupa raukeaa, jos toiminnanharjoittaja ilmoittaa, että toiminta on lopetettu. Ympäristöluvallinen toiminta tilalla on päättynyt.
Sovelletut oikeusohjeet:
Ympäristönsuojelulaki (YSL 527/2014) 88,94,190 ja 191 §
Hallintolaki (434/2003) 34 §
Päätös:
Hakija
Varsinais-Suomen ELY-keskus
Ilmoittaminen kunnan verkkosivuilla:
Ympäristönsuojeluviranomainen tiedottaa päätöksen antamisesta julkaisemalla kuulutuksen ja päätöksen Uudenkaupungin kaupungin verkkosivuilla: https://uusikaupunki.fi/ymparistonsuojeluviranomaisen-kasiteltavana-olevat-hakemukset-ja-annetut-paatokset
Muutoksenhaku
Tähän päätökseen voi hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta.
Valitusoikeus lupapäätöksestä on hakijalla ja niillä, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä niillä viranomaisilla, joiden tehtävänä on valvoa asiassa yleistä etua.
Valitusosoitus on liitteenä.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
______
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |