Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenkaupungin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 13.02.2023/Pykälä 19

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Uudenkaupungin kaupungin vaakunalogo.

 

 

 

Vaikuttamistyöryhmän kuulumiset

 

Nuorisovaltuusto 13.02.2023 § 19  

1223/00.02.05/2023 

 

Nuorisovaltuusto on päättänyt kokouksessaan 12.1.2023 §6 asettaa kolme työryhmää ja niiden kokoonpanot. Työryhmät kokoontuvat ennen nuorisovaltuuston kokousta ja edistää sille annettua tehtävää tai tapahtumaa. Työryhmät kertovat kuulumisensa nuorisovaltuuston kokouksissa.

 

 

Päätösehdotus: Vaikuttamistyöryhmä kertoo kuulumiset.

 

Päätös: Nuorisovaltuusto kuuli vaikuttamistyöryhmän suunnitelmat.

Helmikuu:
Valtuusto- ja hallituspaikat:
Otetaan yhteyttä päättäjiin ja Nuva ry:n liittoon (Helmi Rantanen hoitaa Nuva ry:n) samoin tarvittaessa otetaan yhteyttä Lounais-Suomen Piirihallitukseen (Maisa Kari hoitaa).

Maaliskuu:
Eduskuntavaalipaneeli 8.3. tai 9.3. ensisijaisesti Crusellissa (Julia Hauta-alus hoitaa), jollei tila ole vapaana kysytään Novidan juhlasalia.
Lukiolta mahdollisesti yleisö /Aamu Levanen hoitaa tiedottamisen lukiolle
Tilaisuus striimataan, jotta esim. yläastekin voisi seurata
Puolueet joita pyydettäisiin mukaan:
Vihreät
Vasemmistoliitto
SDP
Kokoomus
Keskusta
Perussuomalaiset
KD
RKP
Liike nyt
kysytään nuorilta kysymyksiä paneelia varten / katotaan vaalikoneista / keksitään ite (kaikki ottaa koppia)

Toukokuu:
Eduskuntavierailu ja sen jälkeen nuvan kokous eduskunnassa.

Kesäkuu:
Pride-liput kaupungille pride-viikon ajaksi kesäkuussa:
alustavasti tarkoituksena saada pride-liput kaupungin lipputankoihin, jos kaupungilta tulee kieltävä vastaus, pyydetään mukaan Uudenkaupungin yrityksiä. Jennika Salonen ostaa tarvittavat liput.

Syyskuu:
Pajala vierailulle mukaan muutama nuvalainen (ja ohjaaja)

Marraskuu:
Yleiskokous, johon kutsutaan paikalle kaupungin nuoria seuraamaan kokousta puhe- ja läsnäolo-oikeuksilla

Joulukuu:
Vierailu kouluille, tähän pyydetään nuorilta ideoita nuvalle.

Postilaatikoiden korvaus:
Korvataan postilaatikot kouluilta isoilla GR-koodi julisteilla, joiden kautta pääsee laittamaan nuvalle viestiä / antamaan palautetta. Tämä tehdään vasta someuudistuksen jälkeen.

Vaikuttamistyöryhmään ilmoittautui mukaan Sanni Peltoluhta.

Nuorisovaltuusto päätti, että vaikuttamistyöryhmä jatkaa suunnittelua.

Tämän pykälän aikana klo 17.37 poistui Thiago Castro Netto ja klo 17.39 Aamu Levanen.

 

______

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa