Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenkaupungin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 13.02.2023/Pykälä 20

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Uudenkaupungin kaupungin vaakunalogo.

 

 

 

Nuoren edustajan nimeäminen koulunuorisotyöhankkeen ohjausryhmään

 

Nuorisovaltuusto 13.02.2023 § 20  

1221/00.02.05/2023 

 

 Vapaa-aika-ja hyvinvointipalvelut ovat saaneet Lounais-Suomen aluehallintovirastosta hankerahoitusta, jolla palkataan vuodeksi koulunuorisotyöntekijä. Koulunuorisotyön hanketta varten perustetaan ohjausryhmä, mikä toimii koulunuorisotyöntekijän työn tukena sekä työtä ohjaavana tahona. Ohjausryhmän jäseninä toimivat opetustoimenjohtaja, hyvinvointijohtaja, Uudenkaupungin yhtenäiskoulun rehtorit, Kalannin koulun rehtorit, koulukiusaamisen ennaltaehkäisevän työn koordinaattori, hyvinvintityön kuraattori sekä hyvinvointialueen peruskoulussa työtä tekevät kuraattorit. Ohjausryhmä kokoustaa noin 2-4 kertaa vuoden aikana. Ohjausryhmään halutaan nimetä myös nuorten edustus.

 

 

Päätösehdotus: Nuorisovaltuusto nimeää nuorisovaltuuston jäsenen ohjausryhmän edustajaksi vuodelle 2023 ja 2024.

 

Päätös: Nuorisovaltuusto päätti valita koulunuorisotyöhankkeen ohjausryhmään Sanni Peltoluhdan, joka ilmoittautui ainoana ehdokkaana.

 

______

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa