Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenkaupungin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.04.2023/Pykälä 97

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Uudenkaupungin kaupungin vaakunalogo.

 

 

 

Korkojohdannaissopimusten enimmäismäärän korottaminen

 

6274/03.034/2010

 

KHALL 07.12.2010 § 406 

 

 Yritykset, kunnat ja kuntayhtymät käyttävät riskienhallinnassaan räätälöityjä johdannaissopimuksia. Johdannaissopimuksia voidaan käyttää esimerkiksi olemassa olevan lainasalkun tai yksittäisen lainan korkoprofiilin muuttamiseen ilman lainaehtojen uudelleenneuvottelemista. Lainojen johdannaissopimukset ovat yleensä alkuperäisestä lainasta täysin erillisiä sopimuksia eivätkä vaadi lainanantajan hyväksyntää - tällöin useimmiten kyse on koronvaihto-, korkokatto- tai korkolattiasopimuksesta, myös valuutanvaihtosopimus voi tulla kysymykseen. Suojaustoimenpiteistä (esim. korkokatto) voidaan myös sisällyttää itse lainasopimukseen ja silloin se ei edellytä erillistä johdannaissopimusta.

 

 Kaupunginhallitus on 15.12.2008 § 435 päättänyt, että Uudenkaupungin kaupunki tekee johdannaisyleissopimuksen Kuntarahoitus Oyj:n, Sampo Pankki Oyj:n, Nordea Pankki Suomi Oy:n sekä Pohjola Pankki Oyj:n kanssa. Samalla kaupunginhallitus päätti, että kaupunki voi tehdä yksittäiseen lainaansa tai lainakantaansa liittyviä korkojohdannaissopimuksia ja hyödykesuojaussopimuksia. Kaupunginjohtaja ja talousjohtaja valtuutettiin yhdessä tekemään näitä sopimuksia. Edellä mainitut viranhaltijat oikeutettiin tekemään korkosuojauksia yhteensä enintään 10.000.000 euron lainamäärään ja hyödykesuojauksia enintään 1.000.000 euron määrään asti.

 

 Kaupunki on vuosien 2009-2010 aikana tehnyt korkosuojauksia yhteensä noin 10.000.000 euron lainamäärään. Koska kaupunki ja liikelaitokset ottavat suunnitelmien mukaan 11,6 miljoonaa euroa uutta lainaa vuonna 2011 ja nettolainamäärä kasvaa 7 milj. eurolla, pitäisi korkosuojausten enimmäismäärää nostaa.

 

 Lisätietoja Talousjohtaja Anne Takala,

  Puh. (02) 8451 5220

 

Ehdotus Kaupunginhallitus päättää korottaa korkosuojausten enimmäismäärän yhteensä 20.000.000 euroon. Kaupunginjohtaja ja talousjohtaja valtuutetaan tekemään korkosuojaussopimuksia yhdessä  enintään em. lainamäärään. Hyödykesuojausten enimmäismäärä on edelleen 1.000.000 euroa.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

______

 

 Uudenkaupungin kaupungin suunnittelema sivistys- ja hyvinvointikeskus kasvattaa lähivuosina kaupungin rahoituskustannuksia ja kaupungin rahoitusriskiä, koska kaupungin lainamäärä ja/tai leasingvastuut nousevat kymmenillä miljoonilla euroilla. Kaupungin lainakanta oli 31.12.2018 noin 36 miljoonaa euroa.

 

 Korkomarkkinat ovat pitkään olleet vakaat ja euroalueen korkotaso on ollut erittäin matala, mutta EUR-koroissa on pitemmällä aikavälillä nousupaineita. Korkotason muutos kasvattaisi kaupungin korkomenoja merkittävästi, ja kaupungin kannattaa varautua korkotason nousuun ja velkaantumisen kasvuun nyt matalien korkojen aikana. Kaupunki ei saa tehdä ns. spekulatiivisia johdannaissopimuksia, vaan suojauksen pitää perustua todelliseen lainamäärään. Kaupungin korkosuojausten enimmäismäärä on tällä hetkellä 20.000.000 euroa ja suojausten määrä 10.000.000 euroa, mutta välittömästi ja myöhemmin voimaan tulevien suojausten määrää olisi lähivuosien velkaantumisen takia tarpeen nostaa.

 

 Hallintosäännön 29 §:n mukaan talousjohtaja päättää yhdessä kaupunginjohtajan kanssa olemassa olevaa lainakantaa koskevista korkojohdannaissopimuksista ja hyödykesuojauksista kaupunginhallituksen määrittelemissä rajoissa.

 

 

KHALL 13.05.2019 § 182

 

Kaupunginjohtajan ehdotus:

 

Kaupunginhallitus päättää korottaa korkosuojausten enimmäismäärän yhteensä 40.000.000 euroon. Kaupunginjohtaja ja talousjohtaja valtuutetaan tekemään korkojohdannaissopimuksia yhdessä enintään em. lainamäärään. Hyödykesuojausten enimmäismäärä on edelleen 1.000.000 euroa.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 ______

 

 

 

 

Kaupunginhallitus 27.03.2023 § 80 

 

 

Valmistelija: Talousjohtaja Anne Takala

etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi

 

Uudenkaupungin kaupungin lainasalkun lainoista noin 66 % on tällä hetkellä kiinteäkorkoista tai ne on sidottu pitkään korkoon. Kaupunki on 2/2022 tehnyt 40 miljoonan euron korkosuojaussopimukset ajanjaksolle 2022-2042. Suojauksista on tällä hetkellä voimassa 17 miljoonaa euroa. Nykyisen 40 miljoonan euron suojaussopimuksen suojaukset ovat kokonaan voimassa 2/2027.  Koska rahoitusmarkkinat ovat turbulentissa tilanteessa ja korkojen nousu on ollut kova, lainasalkun suojausastetta halutaan nostaa 20.000.000 eurolla vuodesta 2025 alkaen.  Tällä haetaan lisäsuojaa korkojen nousua vastaan, koska Euriborkorkoon sidotut leasingvuokramaksut alkavat 2025 ja joukkovelkakirjalainalaina erääntyy 2/2027. Suojaus tehdään suojaustarkoituksessa eikä sillä tavoitella tuottoja. Korkosuojausten enimmäismäärä olisi tämän jälkeen 60.000.000 euroa.

 

 Hallintosäännön 28 §:n mukaan talousjohtaja päättää yhdessä kaupunginjohtajan kanssa olemassa olevaa lainakantaa koskevista korkojohdannaissopimuksista ja hyödykesuojauksista kaupunginhallituksen määrittelemissä rajoissa.

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Atso Vainio

 

Päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää korottaa korkosuojausten enimmäismäärän yhteensä 60.000.000 euroon. Kaupunginjohtaja ja talousjohtaja valtuutetaan tekemään korkojohdannaissopimuksia yhdessä enintään em. lainamäärään. Hyödykesuojausten enimmäismäärä on edelleen 1.000.000 euroa.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

______

 

 

 

Kaupunginhallitus 03.04.2023 § 97  

1347/02.05.04/2023 

 

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Atso Vainio

 

Päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää
- antaa 27.3.2023 § 80 tekemälleen päätökselle täytäntöönpanoluvan mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta,
- että pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan kokouksessa.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastettiin kokouksessa.

 

______

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa