RSS-linkki
Kokousasiat:https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 02.06.2023/Pykälä 56
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sidonnaisuusilmoitukset
Tarkastuslautakunta 14.04.2023 § 28
Kuntalain 84 §:n mukaan kunnan keskeisten luottamushenkilöiden ja johtavien viranhaltijoiden on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muistakin sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.
Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee:
- kaupunginhallituksen jäseniä,
- maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä,
- valtuuston ja lautakuntien puheenjohtajia sekä varapuheenjohtajia,
- kaupunginjohtajaa ja
- kaupunginhallituksen ja lautakunnan esittelijöitä.
Kuntalain 31 §:n mukaan toimielimen varajäseniin sovelletaan, mitä varsinaisista jäsenistä säädetään, joten ilmoitusvelvollisuus koskee myös varajäseniä.
Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tietoon.
Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa. Uudenkaupungin kaupungin sidonnaisuusrekisteri löytyy kaupungin verkkosivuilta.
Päätösehdotus (pj): Tarkastuslautakunta päättää
- tarkastaa ja hyväksyä saadut sidonnaisuusilmoitukset ja pyytää tarvittaessa täydentämään niitä,
- muistuttaa tarvittaessa ilmoitusvelvollisia ilmoituksen tekemisestä,
- antaa sidonnaisuusilmoitukset edelleen tiedoksi valtuustolle.
Päätös: Tarkastuslautakunta tarkasti saadut sidonnaisuusilmoitukset ja päätti muistuttaa ilmoitusvelvollisia ilmoituksen tekemisestä/ täydentämisestä 2.5.2023 mennessä.
______
Tarkastuslautakunta 05.05.2023 § 43
Päätösehdotus (pj): Tarkastuslautakunta päättää
- tarkastaa ja hyväksyä saadut sidonnaisuusilmoitukset ja pyytää tarvittaessa täydentämään niitä,
- muistuttaa tarvittaessa ilmoitusvelvollisia ilmoituksen tekemisestä,
- antaa sidonnaisuusilmoitukset edelleen tiedoksi valtuustolle.
Päätös: Tarkastuslautakunta tarkasti ja hyväksyi saadut sidonnaisuusilmoitukset ja päätti muistuttaa niitä ilmoitusvelvollisia, joiden osalta ilmoitus edelleen puuttuu, sen tekemisestä 25.5.2023 mennessä.
______
Tarkastuslautakunta 02.06.2023 § 56
627/00.02.02/2022
Päätösehdotus (pj): Tarkastuslautakunta päättää
- tarkastaa ja hyväksyä saadut sidonnaisuusilmoitukset ja
- antaa sidonnaisuusilmoitukset edelleen tiedoksi valtuustolle.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
______
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |