Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenkaupungin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.10.2023/Pykälä 281

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

 

 

Varsinais-Suomen TYP-yhteistyösopimus vuosille 2022 - 2024

 

Kaupunginhallitus 23.10.2023 § 281  

1940/00.04.01/2023 

 

Valmistelija: Palvelukoordinaattori-työllisyyspalvelujen lähiesihenkilö Hanna Vuola

 Elinkeinojohtaja Jarkko Heinonen

etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi

 

Laki työllistämistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta on muuttunut vuoden 2023 alusta. Olennaisin muutos on hyvinvointialueen tuleminen mukaan yhteispalveluun lakisääteisenä toimijana kuntien tilalle. Lakisääteiset TYP-toimijat ovat lakimuutoksen myötä hyvinvointialueen lisäksi Kela, TE-toimisto ja kunnat, jotka toteuttavat työllisyyden kuntakokeilua. Työ- ja elinkeinoministeriö suosittelee, että kaikki TYP-alueen kunnat olisivat edelleen mukana kumppaneina verkostossa ja yhteistyösopimuksessa. Varsinais-Suomen TYP:n johtoryhmä yhtyy tähän suositukseen.

 

Esityslistan liitteenä on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP) annetun lain (935/2022) ja sen nojalla annetun asetuksen (1389/2022) edellyttämä sopimus työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun järjestämisestä Varsinais-Suomessa. Yhteistyösopimus on valmisteltu Varsinais-Suomen TYP:n johtoryhmässä kevään 2023 aikana.

 

Jokainen mukana oleva organisaatio vastaa oman henkilöstönsä osalta kaikista toimintaan liittyvistä kustannuksista ja sitoutuu järjestämään työntekijöidensä käyttöön tarvittavat työvälineet ja tietoliikenneyhteydet. Uudenkaupungin kaupunki on varannut TYP- yhteistyöhön oman työn ohella hoidettavana työnä 0,35 htv:n resurssin.

 

Kunnat ovat myös vastanneet TYP-johtajan palkkakustannuksista ja hänen tehtävänsä hoitoon liittyvistä menoista 1.11.2015 alkaen. Vastattavia menoja ovat mm. toimitila, atk-, puhelin-, matkakulut ja muut toiminnasta aiheutuvat kulut. Monialaisesta yhteispalvelusta tehdään vuosittain budjetti, johon sisällytetään yhteisesti maksettavat kulut.

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Atso Vainio

 

Päätösehdotus: Kaupunginhallitus hyväksyy esityslistan liitteenä olevan, työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP) lain ja sen nojalla annetun asetuksen mukaisen sopimuksen työttömille tarjottavan monialaisen yhteispalvelun järjestämisestä Varsinais-Suomessa 2023-2024.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

______

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa