Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenkaupungin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vanhusneuvosto
Pöytäkirja 12.12.2023/Pykälä 50

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

 

 

Kh:n edustaja Johanna Jääskeläinen esittäytyy.

 

Vanhusneuvosto 12.12.2023 § 50  

2040/00.02.05/2023 

 

 

Päätösehdotus: Merkitään asia tiedoksi.

 

 Kaupunginhallituksen jäsen Johanna Jääskeläinen esittäytyi. Hän kertoi pitkästä työurastaan ikäihmisten kotihoidon parissa. Hän on aiemmin ollut Uudenkaupungin palveluksessa mutta työantaja on vaihtunut Varhaksi vuoden vaihteessa sote-uudistuksen yhteydessä. Itse työ on samanlaista mutta hallinto työn ympärillä on muuttunut.

 

 Esittäytymisen lomassa käytiin paljon keskustelua vanhusten kotihoidon tilanteesta. Varhan strategisena painopisteenä on  vanhusten kotona asumisen tukeminen, niin pitkään ja kauan kuin se on suinkin mahdollista. Tämä näkyy mm. entistä huonokuntoisimpina asiakkaina kotihoidossa. Linjauksen mukaisesti ympärivuorokautista hoitoa tarjoavien hoitopaikkojen määrä tulee jatkossa supistumaan entisestään.

 

 Vanhusneuvosto on tilanteesta huolestunut. Jäseniä muistutettiin, että on tärkeää dokumentoida tapahtuneet kohtuuttomat tilanteet, jotta niihin on tarvittaessa mahdollista palata myöhemmin.

 

 Muistutettiin myös huoli-ilmoitusten tekemisestä, jos asia tai tapahtuma jää "mielen päälle". Huoli-ilmoituksia voi tehdä Varhalle  linkistä https://www.varha.fi/fi/tietoa-varhasta/asiakkaana-hyvinvointialueella/sahkoinen-asiointi/huoli-ilmoitus.

 

Päätös: Asia merkittiin tiedoksi.

 

______

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa