Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenkaupungin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.03.2024/Pykälä 73

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

 

 

 

Muut asiat

 

Kaupunginhallitus 04.03.2024 § 73  

   

 TE24-uudistus

 

 Elinkeinojohtaja Jarkko Heinonen kertoin TE24-uudistuksesta ja sen valmistelusta Uudenkaupungin ja Vakka-Suomen toiminta-alueen osalta.

 

 Sakunkulman toiminta

 

 Varha on päättänyt, että se ei jatka Sakunkulman avointa päivätoimintaa. Kaupunki ja Varha neuvottelevat, voisivatko ne jatkossa yhdessä järjestää siellä ikäihmisten toimintaa. Kaupunki katsoo avoimen päivätoiminnan jatkamisen olevan erittäin tärkeää.

 

Päätös: Merkittiin tiedoksi.

Merkittiin, että Maaru Seikola, Jarkko Heinonen ja Jan Vuorenlaakso poistuivat kokouksesta klo 20.49 "Sakunkulman toiminta" -kohdan käsittelyn jälkeen.

Seuraavaksi siirryttiin asiaan 7 "Monitoimijatalo Wintterin irtaimiston hankinta, AV-järjestelmäkokonaisuus/toteuttamistapa".

______

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa