Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenkaupungin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 151

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

 

 

Osallistujan nimeäminen Tilikunta Oy:n hallituksen kokouksiin

 

Kaupunginhallitus 06.05.2024 § 151  

2448/00.01.01.01/2024 

 

 

Uudenkaupungin kaupunki on vuonna 2023 ostanut Tilikunta Oy:n osakkeita ja kaupunki hankkii yhtiöltä palkkahallinnon ja taloushallinnon palveluita. Osakassopimuksen mukaan perustajaosakkailla on kullakin yksi (1) hallituspaikka. Muut osakkaat valitsevat yhteensä kolme (3) jäsentä hallitukseen. Tilikunta Oy:n osakas voi nimetä edustajansa käyttämään puhe- ja läsnäolo-oikeutta hallituksen kokouksissa. Yhtiöjärjestyksen mukaan osakkaana olevan kunnan kulloinkin nimeämällä viranhaltijalla on puhe- ja läsnäolo-oikeus hallituksen kokouksissa.

 

Muut osakkaat tulevat valitsemaan vuonna 2025 alkavalle toimikaudelle joukostaan hallituksen jäsenet, mahdollisesti kiertävällä hallituspaikkajärjestelyllä. Uudenkaupungin kaupungin on perusteltua nimetä puhe- ja läsnäolo-oikeutta käyttävä edustajansa siihen asti, kunnes hallituksen jäsenistä päätetään.

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Atso Vainio

 

Päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää nimetä puhe- ja läsnäolo-oikeutta käyttäväksi edustajakseen Tilikunta Oy:n hallitukseen Uudenkaupungin kaupungin henkilöstöjohtajan ja tämän ollessa estynyt, talousjohtajan tai talous- ja hallintojohtajan.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

______

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa