Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenkaupungin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 153

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

 

 

Kutsuntalautakunnan jäsenten valinta vuoden 2024 kutsuntoihin

 

Kaupunginhallitus 06.05.2024 § 153  

2392/00.04.02/2024 

 

Valmistelija: Hallintosihteeri Eeva Nummi

etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi

 

Puolustusvoimien Lounais-Suomen aluetoimisto pyytää Uudenkaupungin kaupunkia valitsemaan kaupungin edustajan ja hänelle vähintään yhden varaedustajan jäseneksi kutsuntalautakuntaan kuluvan vuoden asevelvollisten kutsuntoihin.

 

Pyynnön mukaan jäsenellä tulisi olla tuntemusta kutsunnanalaisista ja heidän sosiaalisista olosuhteistaan, jolloin jäsenestä on hyötyä sekä asevelvolliselle itselleen että hänen asioitaan käsittelevälle kutsuntaviranomaiselle.

 

Valittujen nimet ja muut henkilötiedot pyydetään ilmoittamaan aluetoimistolle 9.8.2024 mennessä.

 

Uudessakaupungissa kutsunnat järjestetään 29.10.2024 Kulttuurikeskus Crusellissa.

 

Viime vuoden kutsuntoja varten kaupunginhallitus valitsi 15.5.2023 § 126 kutsuntalautakunnan jäseneksi Ilkka Salmisen ja varajäseneksi Matti Karhun.

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Atso Vainio

 

Päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää valita kutsuntalautakuntaan jäsenen ja yhden varajäsenen.

 

Päätös: Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti valita kutsuntalautakunnan jäseneksi Ilkka Salmisen ja varajäseneksi Matti Karhun.

 

______

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa