RSS-linkki
Kokousasiat:https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 31.05.2024/Pykälä 49
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2023
Tarkastuslautakunta 21.03.2024 § 18
Kuntalain 121 §:n mukaan:
Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten.
Tarkastuslautakunnan tehtävänä on:
1) valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat;
2) arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla;
3) arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää;
4) huolehtia kunnan ja sen tytäryhteisöjen tarkastuksen yhteensovittamisesta;
5) valvoa 84 §:ssä säädetyn sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuustolle tiedoksi;
6) valmistella kunnanhallitukselle esitys tehtäviään koskeviksi hallintosäännön määräyksiksi sekä arvioinnin ja tarkastuksen talousarvioksi.
Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista.
Kaupunginhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.
Päätösehdotus: Tarkastuslautakunta keskustelee tilivuoden aikana esiin tulleista havainnoista ja arviointikertomukseen sisällytettävistä asioista.
Päätös: Tarkastuslautakunta keskusteli tilivuoden aikana esiin tulleista havainnoista ja arviointikertomukseen sisällytettävistä asioista. Asian käsittelyä jatketaan seuraavassa kokouksessa.
Merkittiin, että sivistyspalveluiden erityisasiantuntija Inkeri Parviainen saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn jälkeen klo 12:40.
______
Tarkastuslautakunta 26.04.2024 § 28
Päätösehdotus (pj): Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen valmistelua ja päättää seuraavista kokouspäivistä.
Päätös: Tarkastuslautakunta keskusteli arviointikertomukseen sisällytettävistä asioista. Asian käsittelyä jatketaan seuraavassa kokouksessa.
______
Tarkastuslautakunta 03.05.2024 § 34
Päätösehdotus (pj): Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen valmistelua ja hyväksyy seuraavat kokouspäivät: perjantai 17.5., 24.5., 14.6. ja varalla perjantai 31.5.2024.
Päätös: Tarkastuslautakunta keskusteli arviointikertomukseen sisällytettävistä asioista. Asian käsittelyä jatketaan seuraavassa kokouksessa. Tarkastuslautakunta hyväksyi seuraavat kokouspäivät: perjantai 17.5., 24.5., 7.6. ja varalla perjantai 31.5.2024.
______
Tarkastuslautakunta 17.05.2024 § 39
Päätösehdotus (pj): Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen valmistelua.
Päätös: Tarkastuslautakunta keskusteli arviointikertomukseen sisällytettävistä asioista. Asian käsittelyä jatketaan seuraavassa kokouksessa. Tarkastuslautakunta päätti kokoontua myös perjantaina 31.5.2024.
______
Tarkastuslautakunta 24.05.2024 § 44
Päätösehdotus (pj): Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen valmistelua.
Päätös: Tarkastuslautakunta keskusteli arviointikertomukseen sisällytettävistä asioista. Asian käsittelyä jatketaan seuraavassa kokouksessa.
______
Tarkastuslautakunta 31.05.2024 § 49
627/00.02.02/2022
Päätösehdotus (pj): Tarkastuslautakunta hyväksyy vuoden 2023 arviointikertomuksen liitteen mukaisena, ja esittää sen kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja käsiteltäväksi mahdollisia toimenpiteitä varten. Samalla lautakunta esittää, että kaupunginhallitus antaa valtuustolle vastineensa tarkastuskertomuksessa mainituista huomioista ja havainnoista 31.10.2024 mennessä.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
______
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |