Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenkaupungin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 201

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

 

 

Yardia Oy:n lyhytaikaisen 1 000 000 euron lainan laina-ajan jatkaminen

 

Kaupunginhallitus 23.10.2023 § 284 

 

 

Valmistelija: Talousjohtaja Anne Takala

anne.takala(ät)uusikaupunki.fi

 

Talousjohtaja on viranhaltijapäätöksellään 17.11.2022 § 16 myöntänyt Yardia Oy:lle lyhytaikaisen 1 000 000 euron lainan, jonka takaisinmaksupäivä oli 27.5.2023. Laina-aikaa on jatkettu uudella viranhaltijapäätöksellä (4.5.2023 § 11) 27.10.2023 saakka.

 

Yardia Oy on vuoden 2023 aikana toteuttanut osakorjaukset yrityksen omistamiin teollisuushalleihin Telakkatie 3 ja Telakkatie 5 sekä hankkinut päätösten mukaiset uudet muuntamot kiinteistölle. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat olleet yhteensä 1 442 138,34 €. Hanke on rahoitettu Uudenkaupungin kaupungin myöntämällä lyhytaikaisella 1 000 000 euron velkakirjalainalla ja yrityksen käytössä olevalla 300 000 euron luottolimiitillä. 

 

Yardia Oy:n korjaushankkeiden rahoitus on ollut tarkoitus yhdistää laajemman peruskorjaushankkeen rahoitukseen tai jälleenrahoittaa pitkäaikaisella rahalaitoslainalla. Tämänhetkinen tilanne on kuitenkin se, että laajempaa peruskorjaushanketta ei toteuteta, ja kaupunki suunnittelee Yardia Oy sulauttamista Uudenkaupungin Satama Oy:öön. Tämän takia Yardia Oy:n ei ole mielekästä hakea tässä vaiheessa pitkäaikaista rahoitusratkaisua, vaan yhtiöiden rahoitusasemaa on järkevää tarkastella yhtenä kokonaisuutena mahdollisen sulautumisen jälkeen.

 

Edellä mainittuihin seikkoihin perustuen Yardia Oy:n hallitus on pyytänyt kaupunginhallitukselta 17.11.2022 myönnetyn pääomaltaan 1 000 000 euron velkakirjalainan laina-ajan jatkamista 1.8.2024 asti.

 

Kaupungin myöntämistä antolainoista on perittävä korko, joka vastaa kaupungin rahoituskuluja ja takausprovisiota. Kaupungin kiinteistöyhtiöiden lainojen takauksesta perimä takausprovisio on 0,6 %. Yardia Oy:n Uudenkaupungin kaupungille lainasta maksamaan euribor-sidonnaiseen korkoon on lisätty provision määrää vastaava 0,6 prosentin marginaali. Korko (4,2 % p.a.) on tarkistettu laina-ajan jatkamisen yhteydessä 4.5.2023. Rahoituskulut ovat kuitenkin nousseet edellisen tarkastelun jälkeen, ja korko on tarkistettava vastaamaan nykyistä korkotasoa. Lainan kiinteä korko on 4,8 % p.a.

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Atso Vainio

 

Päätösehdotus: Uudenkaupungin kaupunki päättää jatkaa Yardia Oy:n 1 000 000 euron lainan laina-aikaa 1.8.2024 saakka. Lainan kiinteä korko on 4,8 % p.a. Muut lainaehdot pysyvät ennallaan. Laina voidaan maksaa takaisin ilman kustannuksia ennen eräpäivää.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkittiin, että Janne Sjölund (yhteisöjäävi) ja Jaana Reijonsaari-Korsman (yhteisöjäävi) poistuivat esteellisinä kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi.

 

______

 

 

 

Kaupunginhallitus 17.06.2024 § 201  

1914/02.05.03/2023 

 

Valmistelija: Talousjohtaja Anne Takala

etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi

 

Uudenkaupungin kaupungin Yardia Oy:lle myöntämän 1 000 000 € lainan eräpäivä on 1.8.2024. Syksyllä 2023 Yardian ja Sataman fuusion ennakoitiin toteutuvan lainan eräpäivään mennessä, mutta se ei kuitenkaan ole edennyt suunnitellussa aikataulussa. Yardia Oy pyytää tämän takia laina-ajan jatkoa vuodella 1.8.2025 asti. Fuusio todennäköisesti tapahtuisi siihen mennessä ja rahoitukset katsotaan Satama yhtiössä kokonaisvaltaisesti.

 

Rahoituskulut (euribor 12 kk) ovat edellisen tarkastelun jälkeen laskeneet noin puolella prosenttiyksiköllä, ja korko tarkistetaan vastaamaan nykyistä korkoa. Lainan kiinteä korko on 4,3 %.

 

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Atso Vainio

 

Päätösehdotus: Uudenkaupungin kaupunki päättää jatkaa Yardia Oy:n 1 000 000 euron lainan laina-aikaa 1.8.2025 saakka. Lainan kiinteä korko on 4,3 % p.a. Muut lainaehdot pysyvät ennallaan. Laina voidaan maksaa takaisin ilman kustannuksia ennen eräpäivää.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkittiin, että kaupunginarkkitehti Leena Arvela-Hellén (hallintolaki 28.1 § kohta 5/ yhteisöjäävi)  poistui esteellisenä kokouksesta ennen tämän asian käsittelyn alkua klo 18.38 ja jäsen Janne Sjölund ja kvalt I vpj Jaana Reijonsaari-Korsman (hallintolaki 28.1 § kohta 5/ yhteisöjäävi) poistuivat esteellisinä kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi.

 

______

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa