RSS-linkki
Kokousasiat:https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristö- ja lupalautakunta
Pöytäkirja 17.12.2024/Pykälä 126
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Ympäristönsuojelun tiedotusasiat
YMPLL 17.12.2024 § 126
- Varsinais-Suomen ELY-keskus
Lausunto 15.11.2024, luvan tarve, vesijohdon asentaminen Matalanpuhtiin, Ykskoivuntie - Koutuntie, Ukin Putki Oy, Uusikaupunki
Johdon sijoittamiseksi meren pohjaan on haettava vesilain mukainen lupa, mikäli se asennetaan vesilain 3 luvun 3 §:n mukaisesti yleisen kulkuväylän ali tai sen käyttöä vaikeuttaen tai siitä aiheutuu vesilain 3 luvun 2 §:n mukaisia haittoja.
ELY-keskus katsoo, että johto ei alita yleistä kulkuväylää eikä siitä ennalta arvioiden aiheudu vesilain 3 luvun 2 §:ssä esitettyjä haittoja. ELY-keskus katsoo, että hankkeelle ei tarvitse hakea vesilain mukaista lupaa, mikäli noudatetaan seuraavia ohjeita:
- alueilla, joissa vesisyvyys on enintään kaksi metriä, on johto upotettava pohjaan tehtävään kaivantoon ja peitettävä pohjan luonnolliseen tasoon
- johdon sijainti tulee merkitä asianmukaisella tavalla
- samentumista aiheuttavia töitä vesialueella ei tule tehdä 1.6.-15.8. välisenä aikana. Ennen työn aloittamista on varmistettava, ettei alueella ole lintujen pesintä käynnissä. Mikäli näin on, tulee työn toteutusajankohtaa siirtää pesintäkauden ulkopuolelle.
- alueella mahdollisesti olevien muiden kaapeleiden ja johtojen sijainti on selvitettävä ja asennus tehtävä niitä vaurioittamatta
- maankäyttö- ja rakennuslain mukaisten lupien tarve on selvitettävä kaupungilta
- työn valmistumisesta ja kaapelin lopullisesta sijainnista tulee ilmoittaa Varsinais-Suomen ELY-keskukselle sekä Traficomille
Tiedote 27.11.2024 Velvollisuus maksaa
ympäristövahinkomaksua ympäristövahinkorahastoon alkaa 1.1.2025
Uusi ympäristövahinkorahasto aloittaa toimintansa vuoden 2025 alusta. Rahaston varat kerätään veroluonteisilla ympäristövahinkomaksuilla.
Maksuvelvollisuus koskee suurinta osaa ympäristönsuojelulain perusteella lupa-, ilmoitus- ja rekisteröintivelvollisia toimintoja. Maksuvelvollinen on toiminnanharjoittaja, joka harjoittaa ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavaa toimintaa.
Ympäristövahinkomaksu on joko kertaluonteinen tai vuosittainen. Maksun suuruus on arvioitu toimialakohtaisesti ympäristön pilaantumisen vaaran mukaan. Kertamaksujen kerääminen alkaa vuonna 2025, ja vuosimaksujen kerääminen alkaa vuonna 2026. Kertamaksun suuruus on 400 euroa. Kertaluonteista ympäristövahinkomaksua kannetaan pääosin toiminnoilta, joita valvoo kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. Ympäristöva-hinkomaksuilla varaudutaan korvaamaan ympäristövahinkoja sekä niiden torjunta- että ennallistamiskustannuksia.
Ympäristövahinkomaksua kantaa Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristö-keskus. Maksunkantoviranomainen lähettää vuoden 2025 aikana maksupäätökset niille toiminnanharjoittajille, jotka kuuluvat kertamaksun piiriin. Lasku toimitetaan myöhemmin erikseen.
Lue lisää, ja tarkista maksuvelvollisuutesi verkkosivulla
https://www.ymparisto.fi/fi/luvat-ja-velvoitteet/ymparistovahinkomaksu
- Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Päätös 27.11.2024 Kalojen kasvattaminen ja talvisäilytys Ströömin pohjoisosassa, Lypyrtin Kalasumput Ky, Kustavi
Aluehallintoviraston ratkaisu:
Vesitalouslupa
Aluehallintovirasto myöntää Lypyrtin Kalasumput Ky:lle määräaikaisen luvan verkkoaltaiden pitämiseen meressä Ströömin pohjoisosassa yhteisellä vesialueella 304-415-876-2 Kustavin kunnassa lupamääräyksen 1 ja tämän
päätöksen liitteen 1 osoittamilla paikoilla. Luvanhaltijan on noudatettava vesilain säännöksiä ja jäljempänä esitettäviä
lupamääräyksiä.
Ympäristölupa
Aluehallintovirasto myöntää Lypyrtin Kalasumput Ky:lle määräaikaisen luvan kalojen kasvattamiseen ja talvisäilytykseen verkkoaltaissa Ströömin pohjoisosassa yhteisellä vesialueella 304-415-876-2 Kustavin kunnassa lupamääräyksessä
6 esitetyllä tavalla rajattuna. Toimintaa on harjoitettava hakemuksessa esitetyllä tavalla jäljempänä esitettyjen
lupamääräysten mukaisesti.
Lupa on voimassa 31.12.2034 saakka. Jos luvan saajan on tarkoitus jatkaa kalankasvatustoimintaa ja kalojen talvisäilytystä
vielä vuoden 2034 jälkeen, on uusi lupahakemus saatettava vireille aluehallintovirastossa viimeistään 31.10.2033.
- Vaasan Hallinto-oikeus
Päätös 14.10.2024, nro 1378/2024 VHO kumoaa Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksen, joka koskee Uudenkaupungin makeavesialtaan säännöstelyn ylä- ja alarajoihin Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksellä 3.6.2021 nro 171/2021 tehdyistä muutoksista aiheutuvien edunmenetysten korvaamista. VHO palauttaa asian aluehallintovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.
VHO:n päätöksen toimittamisessa on tapahtunut hallinto-oikeuden kansliassa inhimillinen virhe, minkä seurauksena päätös on toimitettu valitusajan kuluessa vain yhdelle valittajista. Päätös on jäänyt toimittamatta valitusajan kuluessa muille osapuolille. Virheestä huolimatta hallinto-oikeuteen valituksen jättänyt toinen valittaja on valittanut korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Hallinto-oikeus korjaa päätöksen toimittamisessa tapahtuneen virheen toimittamalla päätöksen tiedoksi jälkikäteen. Koska päätöksen käsittely on hallinto-oikeudessa päättynyt ja asiasta on jo valitettu korkeimpaan hallinto-oikeuteen, ei hallinto-oikeus muulla tavoin korjaa virhettä.
Esittelijä: Ympäristönsuojelupäällikkö Susanna Puottula
Päätösehdotus: Merkitään tiedoksi.
Päätös: Merkittiin tiedoksi.
______
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |