Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenkaupungin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 05.05.2025/Pykälä 126

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

     

 

 

 

Talousarviomuutokset: investointimäärärahan muutos 9254 Pyhämaan telakanrannan kunnostus ja saneeraus

 

Tekninen lautakunta 29.04.2025 § 36 

 

 

Valmistelija: Kaupunginarkkitehti Leena Arvela-Hellén

etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi

 

Pyhämaan telakkarannankunnostus ja saneeraus on ollut talousarviossa 2024 kustannuspaikalla 9254. Investoinnille on haettu myös rahoitusta Ravakalta ja sitä on myönnetty yhteensä 56.000 €. Maksatusta ei ole vielä haettu.

 

Hankkeessa on vielä muutamia pieniä asioita, jotka tarvitsee saattaa loppuun ja lisäksi on huomattu tarkastuskäynnillä, että alun perin maavaraiseksi tarkoitettua lattiaa ei voida jättää suunnitelman mukaiseksi. Rakennus sijoittuu siten, että seinän alta pääsee ryömimään sisälle rakennukseen. Lattia on pakko rakentaa kantavaksi.

 

Investointikohtaan 9254 tulee lisätä 10.000 €, jotta hanke saadaan vietyä loppuun, joka on edellytys hankkeen avustuksen (56.000 €) saamiselle. Avustus on ollut 80 % koko hankkeesta. Hankkeessa on rakennettu telakanrannan huoltorakennus, jossa on uimakopit, varastotila sekä myyntitila ja grillauspiste. Investointien aktivointiraja on 15.000 €, mutta koska kyse on hankkeesta ja kustannukset tulee kohdentua samalle kustannuspaikalle, tulee lisärahoitus kohdentaa tälle kustannuspaikalle. Lisämääräraha katetaan maksatushakemuksen jälkeen saadulla hanketuella. Hankerahoituksen tuloja ei oltu kirjattu. Lisäksi rakennuksen sähkötyöt katetaan investointien kohdasta 9401 kiinteistöjen ylläpitokorjaukset / ennalta arvaamattomat.

 

Esittelijä: Tekninen johtaja Jari Nikkari

 

Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallituksen kautta kaupunginvaltuustolle, että kustannuspaikalle 9254 myönnetään lisärahoitusta 10.000 €, joka katetaan myöhemmin hankkeeseen saadulla avustuksella ja että sähkötyöt voidaan tehdä investointikohdalta 9401.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Merkittiin, että seuraavaksi käsiteltiin § 34 "Muut asiat".

 

______

 

 

Kaupunginhallitus 05.05.2025 § 126  

2701/02.02.00/2024 

 

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Atso Vainio

 

Päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että kustannuspaikalle 9254 myönnetään lisärahoitusta 10 000 euroa ja arvioitu avustus tuloihin 56 000 euroa. Investointien osalta tulee talousarvioon kirjata seka tulo- että menoarviot.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

______

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa