Dynasty tietopalvelu
Uudenkaupungin kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 21.08.2025/Pykälä 51


Kokousasian teksti

    

 

 

 

Nuorilta tulleet aloitteet ja postilaatikoiden terveiset

 

Nuorisovaltuusto 21.08.2025 § 51  

   

 

Nuorisovaltuusto päätti kokouksessaan 11.9.2019 §70 tukea edelleen nuorten äänen esille saamista ja vaikuttamismahdollisuuksia, viemällä molemmille yläkouluille nuorisovaltuuston postilaatikot, joihin voi jättää nuorisovaltuustolle esim. aloitteita, terveisiä, kannanottoja. Kokouksessa päätettiin, että postilaatikoiden sisältöä käsitellään jokaisessa kokouksessa. Samalla kokouksessa voidaan käsitellä myös muuten, esim. somen kautta tulleita aloitteita tai terveisiä.

 

Päätösehdotus: Nuorisovaltuusto käsittelee saamansa postin.

 

Päätös: Nuorisovaltuusto merkitsi tiedoksi, ettei käsiteltävää postia ollut.

Merkittiin, että Anni Kulmala on valmistellut palautelomakkeen, johon QR-koodit liittyvät. Lomakkeeseen johtavat QR-koodit sijoitetaan Wintterin ja Novidan infonäytöille.

Nuorisovaltuusto sopi, että viestintätiimi julkaisee tulossa olevat QR-koodit Instagramiin ja verkkosivuille sekä lisää ne Instagramin Linktreehen.

 

______