Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenkaupungin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 179

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


     

 

 

 

Asemakaavan muuttaminen keskustan rata-alueella sekä siihen rajoittuvilla katu- ja puistoalueilla

 

Kaupunkisuunnittelujaosto 10.04.2025 § 18 

 

 

Valmistelija: Leena Viljanen

etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi

 

Väylävirasto laatii ratasuunnitelmaa Turku-Uusikaupunki -radan perusparantamiseksi. Perusparantamisen yhteydessä tavoitteena on parantaa myös tasoristeysten turvallisuutta.

Hankkeen tavoitteena on rataosan Turku-Uusikaupunki perusparantaminen, jonka yhteydessä tasoristeysturvallisuutta sekä radan stabiliteettia suunnitellaan parannettavaksi. Tasoristeyksiin kohdistuvat toimenpiteet koostuvat pääsääntöisesti tasoristeysten poistoista ja tiejärjestelyistä. Hankkeessa laaditaan kunta-/kaupunkikohtaiset ratasuunnitelmat.

 

Asemakaavaa laaditaan rinnakkain Turku-Uusikaupunki -radan tasoristeyksiä ja perusparantamista koskevan ratasuunnitelman kanssa. Ratasuunnitelman hyväksymisen edellytyksenä on, että rata-alue on voimassa olevan asemakaavan mukainen.

Turku-Uusikaupunki- radan parantaminen kuuluu Varsinais-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelman, 2025 kärkihankkeisiin.  Radan tavaraliikenne on suurilta osin Uudenkaupungin lannoite- ja kemikaalikuljetuksia.  Lukuisat ilman turvalaitetta olevat tasoristeykset ja radan heikko kunto aiheuttavat sen, että tavarajunat joutuvat liikennöimään alhaisella 50-60 km/h nopeudella. Uudenkaupungin radan peruskorjaus on tarpeen tavaraliikennettä varten, ja se edesauttaa myös lähijunaliikenteen toimintaedellytyksiä.

 

Asemakaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa Turku -Uusikaupunki ratasuunnitelman hyväksyminen ja toteuttaminen Uudenkaupungin kaupungin keskusta-alueella.

 

Keskusta-alueen asemakaavoissa on rautatievaraus, mutta rata on aikoinaan toteutettu joissakin kohdissa kaavasta poiketen. Kaavan rautatiealuetta muutetaan tarvittavin osin, jotta rautatie ja sen vaatima alue (n. 12 m) ovat kokonaan kaavan mukaisella rautatiealueella. Samalla tarkastellaan tarpeettomien, liian laajojen rautatiealuevarausten käyttötarkoitusten muuttamista katualueiksi, suojaviheralueiksi sekä jalankulku- ja pyöräteiksi.

 

Kaavamuutosalueeseen kuuluu  n.1,9 kilometriä rautatiealuetta ja siihen rajautuvia alueita. Kaava-alue alkaa Sairaalakadun ja Blasieholmankadun välisen alikulun kohdilta ja päättyy ennen radan ylittävää Hepokarintien siltaa.

 

Alueella voimassa olevat asemakaavat: Ak0513 hyv. 15.4.1988, Ak0514 hyv. 20.2.1989, Ak0119   hyv. 21.9.1984, Ak0121 hyv.   2.2.1993, Ak0129 hyv. 9.2.2004 sekä Ak0213 hyv. 14.3.1986. Rata-alue on kaikissa o

 

 

Esittelijä: Kaupunginarkkitehti Leena Arvela-Hellen

 

Päätösehdotus: Kaupunkisuunnittelujaosto päättää käynnistää asemakaavan muutoksen I, II, III ja V kaupunginosien rautatiealueella (LR), katu- ja puistoalueilla sekä III kaupunginosan venesatama- ja vesialueella oheisen liitekartan mukaisesti ja asettaa nähtäville suunnittelua koskevan osallistumis- ja arviointisuunnitelman.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

 

______

 

 

 

Kaupunginhallitus 16.06.2025 § 179  

3340/10.02.03/2025 

 

Valmistelija: Kaupungingeodeetti Leena Viljanen

etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi

 

Keskustan rautatiealueen ja siihen rajoittuvien katu-, puisto- ja venesatama-alueiden asemakaavan muuttaminen on tullut vireille kaupunkisuunnittelujaoston päätöksellä 10.4.2025 § 18. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 24.4.-26.5.2025 välisen ajan. 

 

Kaupunkisuunnittelu on valmistellut ehdotuksen asemakaavan muutokseksi.

 

Kaavamuutosalueen pinta-ala on 5,9 ha. Asemakaavan muutoksella muodostuu rata-aluetta (LR), katualuetta, suojaviheraluetta (EV), puistoaluetta (VP), urheilu- ja virkistyspalvelujen aluetta (VU), venesatama-aluetta (LV) ja vesialuetta (W).

Kaavaehdotuksessa rata-alue (LR) vastaa olemassa olevan radan vaatimaa aluetta. Rata-alueen laajuus on sovitettu yhteen vireillä olevan ratasuunnitelman kanssa.

 

Rautatiealue on aikoinaan muodostettu melko leveäksi, monin paikoin rautatien lunastusyksikköä ei ole tarvittu koko leveydeltään radan tarpeisiin. Ratasuunnitelmassa yli jääviä alueita lakkautetaan ja lakkautettavat entiset rata-alueet on osoitettu puistoksi, jalankulun- ja pyöräilyn väyliksi, katualueiksi sekä suojaviheralueiksi.

 

Asemakaavassa on osoitettu rautatiealueeksi 2,75 ha, suojaviheralueeksi (EV) 2254 m², katualueeksi 267 m², puistoalueeksi (VP) 2819 m², urheilualueeksi (VU)1522 m, jalankulku- ja pyöräilyalueeksi 7027 m² ja venesatama-alueeksi (LV) 4345 m² ja vesialueeksi (W) 9021 m².

Asemakaavan muutoksella ei muodostu korttelialueita, joilla olisi rakennusoikeutta.

 

Esittelijä: Kaupunginarkkitehti Leena Arvela-Hellen

 

Päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää asettaa ehdotuksen keskustan rautatiealueen ja siihen rajoittuvien katu-, puisto- ja venesatama-alueiden asemakaavan muuttamiseksi virallisesti nähtäville sekä pyytää viranomaisilta lausunnot.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkittiin, että seuraavaksi käsiteltiin lisälistan asia 22/Kirjaston irtokalusteiden hankinta.

 

______

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa