RSS-linkki
Kokousasiat:https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.09.2025/Pykälä 220
Monitoimijatalo Wintterin hyväksyminen anniskelupaikaksi ja sen anniskelualueiden määrittäminen
Kaupunginhallitus 22.09.2025 § 220
3711/10.03.01.07/2025
Valmistelija: Palvelupäällikkö Petri Hatakka
Liikuntapalvelujen vastaava Taru Joutsa-Huutola
etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi
Kiinteistöpäällikkö Joona Hietala, SRV Rakennus Oy
Kaupunginhallitus on 14.2.2000 (§ 73) päättänyt rajoittaa alkoholijuomien saatavuutta lapsille, nuorille ja perheille tarkoitetuissa tiloissa ja tilaisuuksissa. Tämän linjauksen mukaisesti Hyvinvointi- ja vapaa-aikapalveluiden sekä Kasvun ja oppimisen palveluiden hallinnoimissa tiloissa alkoholin käyttöä ei ole sallittu.
Kaupunginhallitus on kuitenkin myöhemmin tehnyt yksittäisiä poikkeuspäätöksiä ja esimerkiksi Korihaille on myönnetty lupa harjoittaa anniskelua omissa ottelutapahtumissaan Wintterin Uusikaupunki-areenalla ja kabineteissa (KH 10.2.2025 § 41).
Monitoimijatalo Wintteri on laajasti eri toimijoiden käytössä, ja sen tiloissa järjestetään monipuolisia tapahtumia, tilaisuuksia ja tilavuokraustoimintaa. Wintteriin on tulossa myös tilaisuuksia, joissa edellytetään mahdollisuutta anniskeluun.
Nyt käsiteltävänä oleva asia koskee Wintterin osoittamista Aluehallintoviraston hyväksymäksi anniskelupaikaksi ja sen sisällä olevien anniskelualueiden määrittämistä.
Sen jälkeen, kun Wintteri on osoitettu anniskelupaikaksi, helpottuu anniskelutoiminnan käytännön järjestäminen merkittävästi. Tällöin anniskeluoikeudet omaavalla toimijalla on mahdollisuus ilmoittaa anniskelun harjoittamisesta tiloissa 72 tuntia ennen tilaisuutta. Tämä on huomattavasti kevyempi ja joustavampi menettely kuin hakea aina erillinen, tilaisuuskohtainen anniskelulupa.
Esitetään siis, että Monitoimijatalo Wintteri osoitetaan anniskelupaikaksi, jonka sisällä määritetään seuraavat anniskelualueet:
• Uusikaupunki-areenan lattiataso (950hlö)
• Agda -kabinetti (60 hlö)
• Sanni-kabinetti (10 hlö)
• Manta-ravintola (220hlö)
• Rauha-Sali (270 hlö)
• Pääaula (100 hlö)
Anniskelua voidaan järjestää vain niissä tilaisuuksissa, joissa se on tilaisuuden luonteen ja järjestelyjen puolesta perusteltua. Anniskelu suoritetaan aina sellaisen toimijan toimesta, jolla on voimassa oleva anniskelulupa ja muut alkoholilain mukaiset luvat. Anniskelua kulloinkin harjoittava toimija huolehtii tilaisuuskohtaisesti tarvittavista anniskeluun liittyvistä ilmoituksista aluehallintovirastolle, sekä muista anniskeluun liittyvistä velvoitteista.
Tilaisuuksista, joihin suunnitellaan anniskelua, neuvotellaan Wintterin palvelupäällikön ja yksikönjohtajien kanssa. Näin varmistetaan, että anniskelutoiminta tapahtuu vastuullisesti, valvotusti ja kaupungin linjausten mukaisesti. Samalla säilytetään periaate, jonka mukaan lapsille, nuorille ja perheille suunnattujen palvelujen ja toimintojen yhteydessä ei sallita alkoholin käyttöä. Anniskelu ei ole sallittua koulun työaikoina, eikä se saa häiritä talon muuta toimintaa.
Esittelijä: Kaupunginjohtaja Atso Vainio
Päätösehdotus:
Kaupunginhallitus
- päättää antaa suostumuksensa osoittaa Monitoimijatalo Wintteri anniskelupaikaksi ja määrittää sen anniskelualueiksi seuraavat tilat:
- Uusikaupunki-areenan lattiataso
- Agda- ja Sanni-kabinetit
- Manta-ravintola
- Rauha-sali
- Pääaula
- päättää, että Wintterissä järjestettävissä tilaisuuksissa, joissa harjoitetaan anniskelua, sovitaan Wintterin palvelupäällikön ja yksikönjohtajien kanssa. Anniskelua harjoittavalla toimijalla tulee olla voimassa oleva anniskelulupa ja muut anniskeluun vaadittavat edellytykset. Anniskelu ei ole mahdollista koulun työaikoina, eikä se saa häiritä muuta talon normaalia toimintaa.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
______