RSS-linkki
Kokousasiat:https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 25.11.2025/Pykälä 62
Uudenkaupungin vuoden 2025 seuratyöntekijän nimeäminen
Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta 25.11.2025 § 62
3847/12.04.00/2025
Valmistelija: Liikuntapalvelujen vastaava Taru Joutsa-Huutola
etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry on palkinnut ansiokkaasta yhteistyöstä kuntien kanssa jo yli 20 kertaa kuntakohtaisia vuoden seuratyöntekijöitä. Jo lähes 1000 lounaissuomalaista urheiluseuran vapaaehtoistyöntekijää on tullut nimetyksi ja palkituksi vuoden seuratyöntekijänä. Yli 30 kuntaa on valinnut palkittavan henkilön joka vuosi. Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry toivoo, että paikkakunnan seuratoiminnan tukemiseksi jokainen kunta nimeää paikkakunnaltaan vuoden 2025 seuratyöntekijän.
Palkittava voi olla henkilö, joka on tehnyt tai tekee edelleen merkittävää liikunnan taustatyötä paikkakunnallaan tai seurassaan. Henkilö voi olla seuran puheenjohtaja, sihteeri, rahastonhoitaja, nuorisovetäjä/-ohjaaja, lipunmyyjä, järjestyksenvalvoja jne. Aktiiviurheilijat (siis kilpa- tai huippu-urheilijat) eivät tule kysymykseen.
Palkinnot ja huomionosoitukset jaetaan Varsinais-Suomen Urheilugaalassa, joka järjestetään Logomossa lauantaina 24.1.2026. Palkittavat seuratyöntekijät kutsutaan Urheilugaalaan vastaanottamaan tunnustukset.
Uusikaupunkilaisilta urheiluseuroilta on pyydetty ehdotuksia perusteluineen valittavasta seuratyöntekijästä 1.11.2025 mennessä. Päätös tehdään seuroilta tulleiden ehdotusten perusteella
Ehdotuksia tuli määräaikaan mennessä yhteensä 8. Vuoden 2025 seuratyöntekijän valinnassa oli mukana hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunnan (28.10.2025 § 54) perustama työryhmä.
Työryhmän esitys vuoden 2025 seuratyöntekijäksi on ******************************************. Valinta on julkinen vasta Urheilugaalan 24.1.2026 jälkeen.
Esittelijä: Hyvinvointijohtaja Jan Vuorenlaakso
Päätösehdotus:
Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta päättää nimetä Uudenkaupungin seuratyöntekijäksi **************.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Merkittiin, että liikuntapalvelujen vastaava Taru Joutsa-Huutola poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 19.36.
______