RSS-linkki
Kokousasiat:https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 25.11.2025/Pykälä 65
Uudenkaupungin kaupungin lahjoitus- ja perintövarat: Koulunuorisotyö
Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta 25.11.2025 § 65
3785/02.07.02/2025
Valmistelija: Nuorisopalvelujen vastaava Jennika Salonen
etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi
Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunnan 31.01.2023 § 11 (1131/02.07.02/2023) päätöksen mukaisesti hyvinvointi- ja vapaa-aikapalvelujen esihenkilö tai viranhaltija voi päättää viranhaltijapäätöksellä varojen käytöstä 5 000 € rajaan saakka kerrallaan ja tuo päätöksen aina tiedoksi hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunnalle. Kaikista lahjoitus- ja perintövarojen käytöstä, joka ylittää 5 000 € rajan, päättää hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta.
Uudenkaupungin kaupunki on hakenut Lounais-Suomen aluehallintovirastosta valtionavustusta koulunuorisotyöhankkeen jatkamiseksi. Lounais-Suomen aluehallintovirasto ei ole myöntänyt jatkorahoitusta koulunuorisotyön jatkamiseksi. Aluehallintovirasto perustelee päätöstä sillä, että määrärahalla ei esitetä tuettavaksi toimintaa, joka tähtää kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävän nuorisotyön ylläpitoon. Koulunuorisotyöntekijän työsuhde on voimassa 28.2.2026 saakka.
Uudenkaupungin kaupunki on vastaanottanut Matti Heinosen perintövaran, jota voidaan käyttää lasten ja nuorten hyvinvointityöhön, ja jota toteutetaan kasvun ja oppimisen palvelujen sekä hyvinvointi- ja vapaa-aikapalvelujen yhteistyönä. Lahjoitus- ja perintövaroja esitetään käytettäväksi 13 000 € koulunuorisotyöntekijän työn jatkamiseksi kevätlukukauden loppuun 31.5.2026 saakka. Työllä tuetaan yläkouluikäisten nuorten hyvinvointityötä koulussa, toteutetaan nuorten ohjausta harrastustoimintaan, vahvistetaan nuorten osallisuutta sekä kuulluksi tulemista kouluarjessa.
Esittelijä: Hyvinvointijohtaja Jan Vuorenlaakso
Kokouksessa todettiin, että esittelytekstissä mainittu koulunuorisotyöntekijän työsuhteen voimassaoloaika on virheellinen. Työsuhde on voimassa 31.1.2026 saakka.
Päätösehdotus:
Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta päättää myöntää 13 000 € koulunuorisotyöntekijän työn jatkamiseksi 31.5.2026 saakka Matti Heinosen perintövaroista, joita voidaan käyttää lasten ja nuorten hyvinvointityöhön.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
______