RSS-linkki
Kokousasiat:https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Vanhusneuvosto
Pöytäkirja 09.12.2025/Pykälä 52
Muut asiat
Vanhusneuvosto 09.12.2025 § 52
Seuraava kokous: Vammaisneuvoston ja vanhusneuvoston yhteiskokous pidetään keskiviikkona 28.1.2026 klo 16–18 Virastotalo Mörnessä , jonka jälkeen nuorisovaltuusto liittyy mukaan tilaisuuteen.
MLL Uudenkaupungin edustajat olivat olleet yhteydessä ja kertoneet, että kaupungissa järjestettävään mummo- ja vaaritoimintaan tarvittaisiin lisää vapaaehtoisia.
Sovittiin, että Venla on yhteydessä MLL:n toimijoihin mahdollisen Sakunkulmaan järjestettävän tilaisuuden osalta. Tilaisuuden tarkoituksena olisi, että MLL voi esitellä toimintaansa Sakunkulman kävijöille ja innostaa halukkaita lähtemään mukaan vapaaehtoistoimintaan.
Keskusteltiin mahdollisuudesta aloittaa Sippe-kutsut Sakunkulmassa. Sovittiin, että jäsenet vievät tiedon omille yhdistyksilleen ja kannustavat harkitsemaan sippeilyn ottamista mukaan yhdistysten kokoontumisiin, mikäli kiinnostusta löytyy.
Venla lupasi lisäksi järjestää Sippe-kutsut Sakunkulman kävijöille.
Venla kertoi, että Sakunkulmaan tarvitaan tuolijumpan vetäjä. Jäsenet lupasivat pohtia asiaa ja tiedustella omista yhdistyksistään, löytyisikö ohjaajaa tiistain tuolijumppaan.
Päätös:
______