RSS-linkki
Kokousasiat:https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Opetus- ja kasvatuslautakunta
Pöytäkirja 25.02.2026/Pykälä 6
Pyhämaan oppilaaksiottoalueen yhdistäminen keskustan oppilaaksiottoalueeseen
Opetus- ja kasvatuslautakunta 25.02.2026 § 6
4112/12.00.00/2026
Valmistelija: Opetustoimenjohtaja Arja Kitola
etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi
Uudenkaupungin kaupunginvaltuusto on tehnyt 5.2.2024 (5§) päätöksen, jolla se määritti Pyhämaan koulun oppilaiden vähimmäismääräksi 20 oppilasta, ja että mikäli oppilasmäärässä ei tapahdu kasvua vähintään asetettuun vähimmäismäärään, Pyhämaan koulu lakkautetaan opetus- ja kasvatuslautakunnan taloussuunnitelmassa esittämän aikataulun mukaisesti 1.8.2026 alkaen huolimatta siitä, että oppilaiden vähimmäismäärä alittuu jo aikaisemmin.
Pyhämaan koulun oppilasmäärä on alittanut 20 oppilasta kuluvana lukuvuotena ja lukuvuonna 2026-2027 oppilaita olisi yhteensä 11. Näin ollen Pyhämaan koulun toiminta lakkautuu 1.8.2026 alkaen. Pyhämaan alueella asuville oppilaille tulee määrittää uusi oppilaaksiottoalue.
Pyhämaan koulun oppilaita ja huoltajia on kuultu asiasta 21.1.2026 Pyhämaan koululla. Oppilaiden ja huoltajien toiveet tulevasta lähikoulusta jakautuvat Wintterin ja Saarniston kesken.
Liitteinä kartat nykyisistä oppilaaksiottoalueista ja 1.8.2026 alkaen voimassaolevasta tilanteesta.
Esittelijä: Opetustoimenjohtaja Arja Kitola
Päätösehdotus: Opetus- ja kasvatuslauta päättää liittää Pyhämaan oppilaaksiottoalueen keskustan oppilaaksiottoalueeseen 1.8.2026 alkaen.
Päätös: Tämä asia päätettiin yksimielisesti ottaa käsiteltäväksi lisälistalta. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
______