RSS-linkki
Kokousasiat:https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 10.03.2026/Pykälä 10
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta 10.03.2026 § 10
Kuntalain 103 §:n mukaan:
”Muu toimielin kuin valtuusto on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.”
Päätösehdotus:
Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös:
Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Lisäksi korjattiin pöytäkirjaan esityslistalla ollut virheellinen asioiden käsittelyjärjestys ja siirrettiin ensimmäisenä ollut tilinpäätöstä koskeva kokousasia esityslistalla kolmanneksi kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden sekä pöytäkirjan tarkastajien valinnan jälkeen.
Merkittiin myös, että hyvinvointijohtaja Jan Vuorenlaakson poissa ollessa esittelijänä toimi museonjohtaja Mari Jalava.
______