RSS-linkki
Kokousasiat:https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 10.03.2026/Pykälä 15
Kulttuuriavustusten päätökset 2026
Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta 10.03.2026 § 15
4120/02.05.01.02/2026
Valmistelija: Vastaava kulttuurituottaja Joni Pietiläinen
Hyvinvointijohtaja Jan Vuorenlaakso
etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi
Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunnalla on talousarvion mukaisesti käytettävissään kulttuuriavustuksiin 29 950 euroa. Määrärahasta 6000 euroa on merkitty elokuvateatteri Kuvalan toiminta-avustukseen ja 2196,30 euroa ammattitaiteilijan työskentelyavustukseen käytettäväksi. Kuvalan avustus on vastikkeellinen ja kaupungin saamista vastikkeista on neuvoteltu elokuvateatterin yrittäjän kanssa.
Vuoden 2026 kulttuuriavustusten hakuaika oli 19.1.-19.2.2026. Hakemuksia tuli määräaikaan mennessä 34 kpl ja avustuksia haettiin yhteensä 76070,20 euroa.
Ammattitaiteilijan työskentelyavustukseen on varattu 2196,30 euroa ja se voidaan myöntää Uudessakaupungissa vakituisesti asuvalle ammattimaisesti taiteen kentällä työskentelevälle taiteilijalle. Avustusta voidaan käyttää taiteelliseen työskentelyyn, projektiin tai jatkokoulutukseen. Työskentelyapurahan suuruus on sama kuin Taiteen edistämiskeskuksen taiteilija-apuraha yhden kuukauden ajalta (3.3.2025 annetun tiedon mukaan, joka oli viimeisin tieto kaupungin kulttuuriavustusten haun aloitushetkellä). Työskentelyavustus myönnetään vuosittain yhdelle taiteilijalle ja samalle henkilölle ei myönnetä avustusta peräkkäisinä vuosina.
Kohde- ja toiminta-avustukset on tarkoitettu kaupungin kulttuuritoimintaa edistäviin tarkoituksiin. Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan eri taidemuotojen harrastamista ja harjoittamista, taidepalveluiden tarjoamista, kotiseututyötä sekä paikallisen kulttuuriperinteen vaalimista. Avustusta voidaan myöntää myös kaupungissa järjestettäviin kulttuuritilaisuuksiin tai tapahtumiin.
Kyläkeskusten kulttuuriavustus on tarkoitettu Kalannissa, Lokalahdella tai Pyhämaassa järjestettävän kulttuuripainotteisen kotiseututapahtuman järjestämiseen. Avustusta voi hakea Kalannissa, Lokalahdella tai Pyhämaassa toimivat rekisteröidyt yhdistykset.
Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksessa 16.12.2025 § 71 lautakunta valitsi avustuksia käsittelevään työryhmään Tarmo Kankaan, Niina Jokisen ja Henri Valmusen.
Työryhmä kokoontui käsittelemään avustuksia kulttuurituottajan kanssa 2.3.2026 ja esittää lautakunnalle avustusten jakoa liitteen mukaan. Avustushakemusasiakirjat liitteineen ovat nähtävissä ennen kokousta kulttuuripalveluiden toimistossa (Kulttuurikeskus Cruselli, Kullervontie 11), sekä lautakunnan kokouksessa.
Esittelijä: Museonjohtaja Mari Jalava
Päätösehdotus:
Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta päättää myöntää vuoden 2026 kulttuuriavustukset liitteen "Ehdotus myönnettävistä kulttuuriavustuksista 2026" mukaisesti.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Merkittiin, että jäsen Anniina Kukkula poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi klo 19.35-19.50.
______