RSS-linkki
Kokousasiat:https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 10.03.2026/Pykälä 16
Kulttuurikeskus Crusellin aukioloaikojen muutokset 1.4.2026 lähtien
Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta 10.03.2026 § 16
4122/00.01.02.00/2026
Valmistelija: Vastaava kulttuurituottaja Joni Pietiläinen
Hyvinvointijohtaja Jan Vuorenlaakso
etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi
Henkilöstömuutosten vuoksi kulttuuripalvelujen työaikaresurssi vähenee 1.4.2026 alkaen 3,04 henkilötyövuodesta 2,54 henkilötyövuoteen. Muutoksesta johtuen kulttuurikeskus Crusellin näyttelytilan valvontaan tai lipunmyyntiin ei voida sijoittaa työntekijää viideksi päiväksi viikossa ilman, että se haittaisi muita kulttuuripalvelujen tehtävien toteuttamista.
1.4.2026 alkaen kulttuurikeskus Crusellia pidetään yleisöltä suljettuna aina maanantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin, jollei kyseisenä päivänä järjestetä yleisötapahtumaa, missä tapauksessa tilat ovat avoinna tapahtuman keston mukaisesti. Tähän saakka tilat ovat olleet yleisöltä suljettuna vain lauantaisin ja sunnuntaisin. Tilat ovat kuitenkin yhä etukäteen varattavissa kaikkina viikonpäivinä erilaisia tapahtumia, kokouksia ja harrastustoimintoja varten.
Kulttuurikeskus Cursellin uusiksi aukioloajoiksi ehdotetaan siis seuraavaa:
maantaisin: suljettu
tiistaisin: 10:00-16:00
keskiviikkoisin: 10:00-16:00
torstaisin: 10:00-18:00
perjantaisin: 10:00-16:00
lauantaisin: suljettu
sunnuntaisin: suljettu
Kulttuurikeskus Cruselli on auki myös konserttien, teatteriesitysten ja muiden julkisten tapahtumien aikana.
Esittelijä: Museonjohtaja Mari Jalava
Päätösehdotus:
Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta päättää hyväksyä kulttuurikeskus Crusellin uudistetut aukioloajat ehdotuksen mukaisesti. Uudet aukioloajat astuvat voimaan 1.4.2026.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
______