RSS-linkki
Kokousasiat:https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 27.04.2026/Pykälä 25
Hyvinvointinäkymä-tietokanta
Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta 27.04.2026 § 25
4245/00.01.02.01/2026
Valmistelija: Hyvinvointijohtaja Jan Vuorenlaakso
etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi
Uudenkaupungin kaupungin luottamushenkilöt ja valtuutetut ovat esittäneet toiveita kaupungin hyvinvointikertomustyön kehittämiseksi.
Hyvinvointiraporttien ja kertomusten luottamushenkilökäsittelyiden aikana on erityisesti nostettu esiin toive siitä, että vuotuisten raporttien lisäksi olisi mahdollisuus tarkastella ja saada viimeisin tieto uusikaupunkilaisten hyvinvoinnin tilasta.
Uudenkaupungin kaupunki on yhdessä Nordic Healthcare Groupin Kuntamaiseman kanssa kehittänyt hyvinvointinäkymä-tietokannan. Tietokanta julkaistaan Uudenkaupungin kaupungin verkkosivuille toukokuun 2026 aikana ja se on kaikille avoin tietokanta, josta pystyy tarkastelemaan uusikaupunkilaisten hyvinvoinnin tilaa väestöryhmittäin:
- Lapset ja nuoret
- Työikäiset
- Ikääntyvä väestö
Väestöryhmien lisäksi hyvinvointitieto ja tietokannasta löytyvät indikaattorit ovat ryhmitelty kaupungin hyvinvointisuunnitelman painopisteiden mukaisesti:
- Fyysinen terveys ja elintavat: Elintapaohjaus; terveellisen ravitsemuksen edistäminen; liikkumisen ja liikuntaolosuhteiden edistäminen ja kehittämien.
- Mielen hyvinvointi ja osallisuus: Kulttuurihyvinvointi; yhteisöllisyyden lisääminen; järjestöyhteistyö; ehkäisevä päihdetyö.
- Turvallisuuden edistäminen: Arjen turvallisuus, kotoutumistyö, liikenneturvallisuustyö.
Hyvinvointinäkymä-tietokanta tulee osaksi Uudenkaupungin hyvinvointikertomustyötä ja sen tiedot päivittyvät tietokantaan sitä mukaan, kun tilastot valmistuvat. Tilastonäkymässä on mahdollisuus
vertailla uusikaupunkilaisten hyvinvoinnin tilaa suhteessa Varsinais-Suomen tai koko maan väestön hyvinvointitietoihin.
Hyvinvointijohtaja esittelee tietokantaa hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunnalle.
Esittelijä: Hyvinvointijohtaja Jan Vuorenlaakso
Päätösehdotus:
Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta merkitsee asian tiedoksi ja lähettää sen edelleen tiedoksi kaupunginhallitukselle ja valtuustolle.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
______