RSS-linkki
Kokousasiat:https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Vakka-Suomen Veden johtokunta
Pöytäkirja 20.08.2026/Pykälä 15
Niiniojan viemärivuodon korvausasiat
Vakka-Suomen Veden johtokunta 20.08.2026 § 15
4399/03.06.02.00/2026
Valmistelija: Vesihuoltopäällikkö Kim Westerholm
etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi
Laitilan jäteveden siirtolinjassa Vironkallionmäen kohdalla on ollut huhti-toukokuussa jätevesivuoto, jossa jätevettä on vuotanut 4.000 m³ Niiniojaan. Vuodon aiheuttanut vioittunut kaivo korjattiin 23.5.2026 välittömästi, kun tieto viemärivuodosta oli tullut vesihuollon päivystykseen. Jatkotoimenpiteinä on tehty myös muita parannuksia.
Niiniojan, Sirppujoen ja Makean veden altaan veden laatua on tarkkailtu yhdessä ympäristövalvonnan ja LVV:n kanssa. Sirpujoessa ja Makean veden altaassa ei ole mitattu vaikutuksia ylivuodosta eli vaikutukset ovat olleet hyvin paikallisia kohdistuen ainoastaan Niiniojaan.
Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy:n loppuraportti ei ole vielä valmistunut, mutta vesinäytteiden mukaan ylivuodon vaikutusta ei ole enää havaittavissa.
Vakka-Suomen Vesi on 23.6.2026 vastaanottanut vahingonkorvausvaatimukset:
- Vahingonkorvausvaatimus A 4.188.278,08 euroa
- Vahingonkorvausvaatimus B 109.120,00 euroa
- Yhteensä 4.297.398,08 euroa
Vakka-Suomen Vesi on asian selvittämiseksi ottanut yhteyttä Asianajotoimisto Astreaan, jonka kanssa selvitetään vahingonkorvausvaatimuksia yhteistyössä.
Esittelijä: Vakka-Suomen Vesi liikelaitoksen johtaja Kim Westerholm
Päätösehdotus:
Johtokunta merkitsee asian tiedoksi ja toteaa, että asian käsittelyä jatketaan Vakka-Suomen Veden ja Asianajotoimisto Astrean selvitystyön valmistuttua.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin.
Jäsen Mirkka Ali-Laurilan ehdotuksesta merkittiin pöytäkirjaan, että vastaavissa tapauksissa tiedottaminen johtokunnalle ja johtokunnan varajäsenille tulee jatkossa hoitaa asianmukaisesti ja tehokkaasti.
______