Dynasty tietopalvelu
Uudenkaupungin kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkisuunnittelujaosto
Pöytäkirja 28.05.2026/Pykälä 25


Kokousasian teksti

    

 

 

 

Vakka-Suomenkadun yleis- ja katusuunnittelu

 

Kaupunkisuunnittelujaosto 26.03.2026 § 11 

 

 

Valmistelija: suunnitteluinsinööri Henriikka Lohtaja

etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi

 

Vakka-Suomenkadun osalta on tehty useita erilaisia suunnitelmavaihtoehtoja. Lähtökohtana ovat olleet liikenneturvallisuuden parantaminen ja kadun sitominen osaksi kaupunkikeskustaa kahden kaupallisen alueen (torin ympäristö, Ketunkallion marketalue) välillä.

 

Myös luottamushenkilöiltä on saatu ehdotus liikenneturvallisuuden parantamiseksi (Virtanen ja Päivärinta).

 

Näiden pohjalta on laadittu suunnitelmapäivityksiä.

 

 

Esittelijä: Kaupunginarkkitehti Leena Arvela-Hellen

 

Päätösehdotus:

Kaupunkisuunnittelujaosto käy keskustelua luonnoksista ja määrittelee suunnittelun peruslinjaukset jatkosuunnitteluun.

 

Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin. 

 

______

 

 

 

Kaupunkisuunnittelujaosto 28.05.2026 § 25  

4166/10.03.01.00.00/2026 

 

Valmistelija: suunnitteluinsinööri Henriikka Lohtaja

etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi

 

Vakka-Suomenkadun yleissuunnitelmassa määritetään tulevaisuuden ratkaisut liikenteen turvalliselle ja sujuvalle järjestämiselle. Lähtökohtaisesti suunnitelma toteutetaan vaiheittain pitkällä aikajänteellä. Kyseessä on ajoneuvoliikenteen osalta kaupungin merkittävin katu ja myös risteävillä kaduilla on merkittävä liikenteellinen painoarvo. Tämän vuoksi Vakka-Suomenkatua on käsiteltävä kokonaisuutena, sillä jokainen osaratkaisu vaikuttaa kaikkiin muihin ratkaisuihin. Ennen suurempien muutosten toteutusta on kuitenkin mahdollista tehdä myös kevyempiä toimia, jotka ovat linjassa tavoitetilan kanssa.

 

Vakka-Suomenkadun yleissuunnitelmaa on päivitetty kokouksen 26.3.2026 kommenttien ja huomioiden pohjalta.

 

 

 

Esittelijä: Kaupunginarkkitehti Leena Arvela-Hellen

 

Päätösehdotus:

Kaupunkisuunnittelujaosto käy keskustelua päivitetyistä luonnoksista ja päättää asettaa yleissuunnitelman nähtäville.

 

Päätös:

Kokouksessa käydyn keskustelun pohjalta kaupunkisuunnittelujaosto päätti poistaa Alisenkadun risteyksessä pohjoispuoleisen suojatien. Risteysalue pidetään kuitenkin korotettuna. Muutettu yleissuunnitelma päätettiin asettaa nähtäville.             

 

______