RSS-linkki
Kokousasiat:https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunkisuunnittelujaosto
Esityslista 22.10.2026/Asianro 5
Asemakaava ja asemakaavan muutos Hallitiellä
Kaupunkisuunnittelujaosto 22.10.2026
4539/10.02.03/2026
Valmistelija: Kaupungingeodeetti Leena Viljanen
etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi
Kantatie 43 pohjoispuolella on laadittu Yrittäjäntien liikennejärjestelyjen suunnitelma. Tämä aiheutti muutoksia myös Kt 43 Uusikaupunki-Laitila jalankulku- ja pyöräilyväylää koskevaan tiesuunnitelmaan. Uudella tiesuunnitelmalla on esitetty Kt 43 eteläpuoliselle alueelle uusi liikennealueen raja. Tiesuunnitelmassa esitetty jalankulku- ja pyöräilyväylä ei mahdu voimassa olevan asemakaavan mukaiselle liikennealueelle. Lounais-Suomen elinvoimakeskus edellyttää, että ennen kuin tiesuunnitelma voidaan vahvistaa kt 43 eteläpuoliselle alueelle, on alueen asemakaavaa muutettava siten, että tiesuunnitelmassa esitetty aluevaraus huomioidaan.
Kiinteistöllä 895-407-1-251, osoitteessa Hallitie 10 on jo ennestään vireillä asemakaavan muutos (Ak 20203) VSV Energia Oy:n omistaman teollisuustontin kaavamääräyksen muuttamiseksi. Kaavasta on laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelma, joka on ollut nähtävillä. Kaavan seuraava vaihe olisi kaavaluonnoksen laatiminen. Koska kiinteistö 895-407-1-251 sisältyy myös nyt käynnistettävän kaavan suunnittelualueeseen, on kaavahankkeita tarkoituksenmukaista suunnitella yhtenä kokonaisuutena.
Lisäksi suunnittelualue kattaa kt 43 eteläpuoliset kiinteistöt 895-407-1-155, 895-407-1-241 ja osan kiinteistöistä 895-407-1-256 ja 895-407-1-237. Kiinteistöön 895-407-1-237 kuuluvilla, asemakaavan mukaisilla teollisuustonteilla on vireillä datakeskushanke ja vuokralainen on pyytänyt asemakaavoituksen laajentamista kaavoittamattomalle alueelle. Hankkeen mahdollista laajentumista varten tarkastellaan alueen tonttijärjestelyjä sekä asemakaava-alueen laajentamista kaavoittamattomalle alueelle. Kaava-alue rajoittuu Kalannin aurinkopuiston alueeseen.
Alueella on voimassa Kalannin kirkonseudun asemakaava (Kalanti 6), joka on hyväksytty 30.12.1986. Osalla alueesta ei ole asemakaavaa.
Asemakaavan mukaiset käyttötarkoitukset ovat Teollisuus- ja varastorakennusten korttelialue (T), yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten korttelialue (ET), maa- ja metsätalousalue (M) ja katualue.
Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan KT 43 tiesuunnitelman vahvistaminen suunnitelman mukaisesti. Samalla muutetaan VSV Energian omistaman tontin asemakaavamääräys yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alueeksi. Lisäksi suunnitellaan alueen kulkuyhteydet ja asemakaavoitettavan alueen laajentuminen.
Esittelijä: Kaupunginarkkitehti Leena Arvela-Hellen
Päätösehdotus:
Kaupunkisuunnittelujaosto päättää, että asemakaava ja asemakaavan muutos voidaan käynnistää Hallitien alueella ja Hallitien päässä liitekartan mukaisella alueella. Asemakaavan muutos Ak 20203 yhdistetään käynnistyvään asemakaavoitukseen.
Päätös:
______