Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenkaupungin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 27.09.2022/Pykälä 66

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Uudenkaupungin kaupungin vaakunalogo.

 

 

 

Vihertyönjohtajan opintovapaan sijaisuus

 

Tekninen lautakunta 27.09.2022 § 66  

637/01.01.01.01/2022 

 

Valmistelija: Kaupunginpuutarhuri Saija Peltola

etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi

 

Vihertyönjohtajan opintovapaan sijaisuus on ollut julkisesti haettavana siten, että hakuaika päättyi 14.09.2022 klo 12.00. Pätevyysvaatimuksena on tehtävään soveltuva alan ammatillinen tutkinto, esim. puutarhurin tai vastaavan toisen asteen tutkinto, käytännön kokemusta viheralueiden työnjohdosta, kunnossapidosta ja rakentamisesta. Lisäksi edellytetään B-ajokorttia ja mahdollisuutta oman auton käyttöön. Hakuajan kuluessa jätettiin 7 hakemusta.

 

Haastatteluun kutsuttiin neljä henkilöä, joista yksi perui tulonsa.

 

Henkilöstösihteeri Nina Wennerström-Hämäläinen, työpäällikkö Mikko Jalonen ja kaupunginpuutarhuri Saija Peltola suorittivat haastattelut 20.09.2022.

 

Esittelijä: Tekninen johtaja Jari Nikkari

 

Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää valita vihertyönjohtajan opintovapaan sijaiseksi Maria Saarisen. Valintaperusteena on kokonaisvaltainen arvio hakijan osaamisesta ja sopivuus haastattelun perusteella kyseiseen tehtävään. Varalle valitaan Marjo-Riina Paju.

Tehtävään valittavalla on kuuden kuukauden koeaika.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

______

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa