Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenkaupungin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.05.2023/Pykälä 133

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Uudenkaupungin kaupungin vaakunalogo.

 

 

 

Häiritsevä liikennekäyttäytyminen keskustan ruutukaava-alueella

 

Kaupunginhallitus 15.05.2023 § 133  

1549/08.00.00.02/2023 

 

Valmistelija: Kaupunginarkkitehti Leena Arvela-Hellén

etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi

 

Liikennekäyttäytymistä ja siitä aiheutuvaa häiritsevää melua on käsitelty vuodesta 2011 alkaen kaupungin organisaatioissa. On keskusteltu ja pyritty vaikuttamaan siihen, että yöaikaan ei olisi ylimääräistä liikennettä keskusta-alueella, joka aiheuttaa melua. Keskustelut ja toimenpiteet eivät ole kuitenkaan auttaneet. Viime kesänä melu oli erittäin häiritsevää. Se vaikutti niin kaupungin asukkaisiin, kuin myös alueella olevaan yritystoimintaan.

 

Useissa kaupungeissa on asetettu yöaikaisia ajokieltoja. Tämä on myös Uudessakaupungissa kokeilemisen arvoista. Poliisi pystyy tällöin paremmin puuttumaan häiritsevään ajokäyttäytymiseen.

 

Kaija ja Simo Reijonsaari Gasthaus Pookin yrittäjinä ovat lähettäneet kirjeen kaupunginhallitukselle, jossa he toteavat, että Koulukadulla ja Yliselläkadulla liikkuu öisin paljon kevytmoottoriliikennettä, josta aiheutuu paitsi merkittävää melua, niin myös ikkunoiden tärinää hotellihuoneisiin. Erityisesti mopoautoissa soitetaan musiikkia niin kovaa, että se kuuluu useiden kortteleiden päähän. Viimeisten vuosien aikana he ovat saaneet suuren määrän harmistunutta ihmettelyä sekä valituksia hotelliasukkailta, joiden yöunet ovat kärsineet. Tämä meteli estää myös sen, ettei hotellihuoneissa voi kesäisin nukkua ikkuna avoinna. Erityisesti mopoautojen määrä on viime vuosina lisääntynyt koko ajan. Nuoret pysäköivät autot yöllä torin pohjoiskulmaan, jossa he soittavat musiikkia ja josta he lähtevät liikkeelle "mahdollisimman näyttävästi". Tämä on hauskaa nuorille, mutta erittäin harmillista muille, jotka nukkuvat keskustan kortteleissa.

 

On perusteltua kokeilla jotain uutta keinoa liikennekäyttäytymisen ja häirinnän hillitsemiseksi. Kaupunginhallitukselle esitetään liikenteen yöaikaista rajoittamista ruutukaava-alueella. Rajoitus ei koske kuitenkaan sitä, etteikö kotiin saa ajaa rajoituksista huolimatta. Tiedostamme myös sen, että häiriökäyttäytyminen voi siirtyä jonnekkin muualle kaupungin alueella, mutta siitäkin huolimatta kokeilu esitetään toteutettavaksi täksi kesäksi ja siitä saatujen kokemusten perusteella päätetään jatkosta.

 

Asian käsittelyn historiaa:

 

15.08.2011

Kaupunginhallitus päättää, että ongelman ratkaisemiseksi se

1. järjestää viranomaisneuvottelun,

2. kehottaa oppilaitoksia kiinnittämään ongelmaan ja sen riskeihin erityistä huomiota,

3. toivoo, että ongelmasta ja myös siinä piilevistä onnettomuusriskeistä keskusteltaisiin esimerkiksi koulujen vanhempainilloissa,

4. vetoaa nuorten vanhempiin ja toivoo, että asiasta ja sen riskeistä sekä nuorelle itselleen että myös ulkopuolisille keskusteltaisiin kodeissa vakavasti,

5. velvoittaa maankäyttöpalvelujen selvittämään turhan öiseen aikaan tapahtuvan ajon kieltämismahdollisuutta keskusta-alueella yhdessä viranomaisten kanssa.

 

13.08.2012

Merkittiin tiedoksi, että kaupunginhallitus on kiinnittänyt huomiota kortteliralliin. Kaupunginhallitus totesi, että syksyllä 2011 päätetyt toimenpiteet korttelirallin estämiseksi tulee panna toimeen välittömästi.

 

20.08.2012

Päätetään asettaa ajokieltoalueeksi liitteessä esitetyt katuosuudet Rantakadulta Viikaistenkadulle ja Vakka-Suomenkadulta Pietolankadulle. Ajokielto koskee mopoja ja kevyitä nelipyöriä eli mopoautoja joka päivä klo 22-06. Liikennemerkit ja niiden asennus katetaan kustannuspaikalta 924111 Liikenneturva- ja esteettömyyshankkeet.

 

28.08.2012

Tekninen lautakunta päätti käyttää otto-oikeutta ja ottaa kaupunginarkkitehdin viranhaltijapäätöksen 20.08.2012 § 78 mopojen ja mopoautojen ajokiellosta keskusta-alueella käsiteltäväkseen. Tekninen lautakunta päätti, ettei ole aihetta asettaa liikennemerkkejä. Lautakunta painottaa ja esittää, että ensin yritetään vielä muita kaupunginhallituksen kokouksessa 15.08.2011 esitettyjä keinoja ja poliisin valvontaa tulisi lisätä.

 

03.09.2012

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti käyttää otto-oikeuttaan teknisen lautakunnan päätökseen 28.8.2012 § 104 ja pitää kaupunginarkkitehdin viranhaltijapäätöksen 20.8.2012 § 78 voimassa.

 

8.10.2012

Valtuutettu Veli-Matti Virtanen ym. valtuustoaloite Uudenkaupungin keskustan mopoajokiellon ottamisesta uudelleen kaupunginhallituksen käsittelyyn

 

15.10.2012

Kaupunginhallitus päättää antaa aloitteen maankäyttöpalveluiden ja nuoriso- ja liikuntapalveluiden valmisteltavaksi

 

14.01.2013

Kaupunginhallitus merkitsee annetun selvityksen tiedoksi, antaa sen edelleen tiedoksi kaupunginvaltuustolle vastauksena aloitteeseen sekä esittää, että aloite merkitään käsitellyksi. (Nuoriso- ja liikuntalautakunta päätti lausunnossaan yhtyä valtuutettu Veli-Matti Virtasen ym. valtuustoaloite-esitykseen, että mopokielto keskustassa jätetään toistaiseksi toimeenpanematta) Kaupunginjohtaja veti asian pois listalta.

 

 

13.04.2015

Kaupunkisuunnitteluun ei ole vuoden 2012 jälkeen tullut valituksia mopojen tai mopoautojen häiritsevästä ajotavasta. Voidaan todeta, että nuoriso- ja liikuntatoimi sekä poliisi ja kodit ovat onnistuneet keskusteluissaan nuorten kanssa yhteisten käyttäytymissääntöjen hyödyistä. Myös koulut ovat pitäneet hyvää liikennekäyttäytymistä ja toisten huomioon ottamista esillä. Lisäksi nuoret itse ovat ottaneet vastuuta omasta ja kaverinkin ajokäyttäytymisestä. Liikenteen häiritsevä, öinen melu on siis laantunut, joten kaupunkisuunnittelu lausunnossaan yhtyy valtuutettu Veli-Matti Virtasen ym. valtuustoaloite esitykseen, että mopokielto keskustassa jätetään toistaiseksi toimeenpanematta. Kaupunginhallitus päättää merkitä lausunnon tiedoksi ja antaa sen edelleen tiedoksi kaupunginvaltuustolle vastauksena aloitteeseen sekä esittää, että aloite merkitään käsitellyksi.

 

20.04.2015

Kaupunginvaltuusto päättää merkitä saadun selvityksen tiedoksi ja toteaa aloitteen tulleen käsitellyksi

 

13.09.2021

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, että ongelman

ratkaisemiseksi kaupunginhallitus

 

1.kehottaa oppilaitoksia kiinnittämään ongelmaan ja riskeihin erityistä huomiota,

2.velvoittaa hyvinvointi- ja vapaa-aikapalvelut sekä

kaupunkisuunnittelun selvittämään keinoja turhan öiseen aikaan tapahtuvan ajon rajoittamisesta keskusta-alueella ottaen huomioon nuorten oma osallistaminen.

 

7.10.2021

Lasten ja nuorten moniammatillisen yhteistyön ohjausryhmä on käsitellyt asiaa

 

8.10.2021

Uudenkaupungin kestävän ja turvallisen liikkumisen työryhmä on käsitellyt asiaa

 

12.10.2021

Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta on käsitellyt asiaa

 

 

11.4.2023

Simo ja Kaija Reijonsaaren kirje kaupunginhallitukselle

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Atso Vainio

 

Päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää asettaa ajokiellon koko ruutukaava-alueelle. Ajokielto koskee kaikkia L-luokan ajoneuvoja joka päivä klo 22-06, 1.6 - 31.09. 30.9. (korjattu khall 15.5.2023 hallintolain 51 §:n mukaisesti kirjoitusvirheenä) välisenä aikana. Kokeilu on tämän kesän 2023 ja siitä saatujen kokemusten perusteella päätetään jatkosta.

Karttaliitteessä on esitetty katuosuudet Rantakadulta Viikaistenkadulle ja Blasieholmankadulta Pietolankadulle. L-luokan ajoneuvoja ovat moottorikäyttöiset kaksi-, kolmi- tai nelipyöräiset ajoneuvot, kuten moottorilla varustetut polkupyörät, kaksi- ja kolmipyöräiset mopot, kaksi- ja kolmipyöräiset moottoripyörät, sivuvaunulliset moottoripyörät, kevyet maantiemönkijät ja maantiemönkijät sekä kevyet ja raskaat nelipyörät.

Esitetylle ajokieltoalueelle tarvitaan 16 kieltomerkkiä, joissa jokaisessa on kaksi lisäkilpeä. Näiden kustannukset kiinnitysjalustoineen ja -tolppineen asennettuna on n. 3200 € - 5000 €. Merkit asetetaan paikoilleen, kun ne on saatu merkkien toimittajalta. Merkkien asettamisesta tiedotetaan kuntalaisille koulujen ja paikallislehtien välityksellä.

 

 

 Keskustelun kuluessa Jari Valkonen esitti, että "asia lähetetään hyvinvointilautakuntaan, jossa po. asiantuntijalautakunta poistaa ongelman, jonka seurausta, joutilaiden nuorten aiheuttamaa melu,  nyt yritetään paikata ulkonaliikkumiskiellolla".

 

 Johanna Hurme kannatti Valkosen ehdotusta.

 

 Tapio Pääkkö esitti, että "3200 euron määräraha annetaan nuorisovaltuustolle, joka pohtisi ratkaisua ongelmaan ja tekisi esityksen nuorten kokoontumispaikaksi".

 

 Rauno Aaltonen kannatti Pääkön ehdotusta.

 

 Laura Kontu esitti, että "kaupunginjohtajan ehdotuksen lisäksi annetaan 3200 euron määräraha nuorisovaltuustolle".

 

 Kontun esitystä ei kannatettu, joten se raukesi.

 

 Päätettyään keskustelun puheenjohtaja totesi, että sen aikana oli tehty kaksi kannatettua pohjaehdotuksesta poikkeavaa ehdotusta, joten oli äänestettävä. Äänestysmenettelyksi hyväksyttiin nimenhuutoäänestys.

 

 Ensimmäisenä äänestettiin kahden pohjaehdotuksesta poikkeavan vastaesityksen välillä.

 

 Ne, jotka kannattivat Jari Valkosen esitystä äänestivät jaa ja ne, jotka kannattivat Tapio Pääkön esitystä äänestivät ei. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 2 jaa-ääntä, 2 ei-ääntä ja 6 tyhjää. Äänten mennessä tasan ja puheenjohtajan äänestettyä tyhjää arpa ratkaisi ja Jari Valkosen esitys eteni seuraavaan äänestykseen pohjaehdotusta vastaan. Äänestysluettelo liitteenä.

 

 Toisessa äänestyksessä ne, jotka kannattivat kaupunginjohtajan ehdotusta äänestivät jaa ja ne, jotka kannattivat Jari Valkosen ehdotusta äänestivät ei. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 6 jaa-ääntä, 3 ei-ääntä ja 1 tyhjä.

 

 

Päätös: Kaupunginhallitus päätti äänin 6-3 (1 tyhjä) kaupunginjohtajan ehdotuksen mukaisesti. Äänestysluettelo liitteenä.

 

______

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa