Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenkaupungin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristö- ja lupalautakunta
Pöytäkirja 20.06.2023/Pykälä 84

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Uudenkaupungin kaupungin vaakunalogo.

 

 

 

Eläinsuojan ympäristöluvan rauettaminen tilalla 895-463-4-5

 

YMPLL 20.06.2023 § 84  

1646/11.01.00/2023 

 

Valmistelija: Vs. ympäristösihteeri Seija Niskala

etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi

 

 Uudenkaupungin ympäristö- ja lupalautakunta on 14.2.2017 § 26 myöntänyt ympäristöluvan --------------- lihasikalalle, jossa on paikat 400 lihasialle. Sikala on ollut vuokrattuna ja jäänyt tyhjilleen vuonna 2019.

 

Kiinteistöllä suoritettiin ympäristölupavelvollisen toiminnan päättymiseen liittyvä tarkastuskäynti 31.5.2023.

Tarkastuksen yhteydessä todettiin, että ympäristölupa voidaan rauettaa koska sikalan toiminta on lopetettu.

 

Ympäristönsuojelulain (527/2014) 88 § mukaan lupaviranomainen voi päättää, että lupa raukeaa, jos toiminta on ollut keskeytyneenä yhtäjaksoisesti vähintään viisi vuotta tai toiminnanharjoittaja ilmoittaa, ettei toimintaa aloiteta tai että toiminta on lopetettu.

 

Hallintolain (434/2003)34 §:n 2 momentin 5 kohdan mukaan asia voidaan ratkaista kuulematta, mikäli kuuleminen on ilmeisen tarpeetonta.

 

Asiasta ei ole pyydetty lausuntoja, eikä asian vireille tulosta ole kuulutettu, koska toiminta on todettu päättyneeksi eikä asia siten vaikuta yleisiin tai yksityisiin etuihin tai aiheuta haittaa.

 

Esittelijä: Ympäristönsuojelupäällikkö Susanna Puottula

 

Päätösehdotus: Ympäristö- ja lupalautakunta päättää --------------- lihasikalan ympäristöluvan raukeamisesta kiinteistöllä 895-463-4-5 koska ympäristöluvanvarainen toiminta kohteessa on päättynyt. Ympäristönsuojelulain 94 §:n mukaan luvanvaraisen toiminnan päätyttyä toiminnanharjoittaja vastaa edelleen lupamääräysten mukaisesti tarvittavista toimista pilaantumisen ehkäisemiseksi. Kohde poistetaan ympäristönsuojelun valvontaohjelmasta ja luvan raukeaminen merkitään valtakunnalliseen ympäristönsuojelun YLVA- tietojärjestelmään. Päätöksestä peritään ympäristönsuojeluviranomaisen taksan mukainen 110 €:n maksu.

Päätöksen perustelut :
Ympäristönsuojelulain 88 §:n mukaan lupaviranomainen voi päättää, että lupa raukeaa, jos toiminnanharjoittaja ilmoittaa, että toiminta on lopetettu. Ympäristöluvallinen toiminta tilalla on päättynyt.

Sovelletut oikeusohjeet:
Ympäristönsuojelulaki (YSL 527/2014) 88,94,190 ja 191 § Hallintolaki (434/2003) 34 §

Päätös:
Hakija
Varsinais-Suomen ELY-keskus

Ilmoittaminen kunnan verkkosivuilla: Ympäristönsuojeluviranomainen tiedottaa päätöksen antamisesta julkaisemalla kuulutuksen ja päätöksen Uudenkaupungin kaupungin verkkosivuilla: https://uusikaupunki.fi/fi/sahkoinen-ilmoitustaulu

Muutoksenhaku
Tähän päätökseen voi hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto- oikeuteen. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta.

Valitusoikeus lupapäätöksestä on hakijalla ja niillä, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä niillä viranomaisilla, joiden tehtävänä on valvoa asiassa yleistä etua.

Valitusosoitus on liitteenä.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

______

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa