Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenkaupungin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 27.02.2024/Pykälä 14

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

 

 

Oikaisuvaatimus ulkojääkenttien valaistuksen urakoitsijan valintapäätökseen

 

Tekninen lautakunta 27.02.2024 § 14  

2195/02.08.00/2024 

 

Valmistelija: Vihertyönjohtaja Maria Saarinen

etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi

 

Teknisen johtajan viranhaltijapäätöksestä 7.2.2024 § 12 "Ulkojääkenttien valaistuksen urakoitsijan valinta" on tehty yksityishenkilön toimesta hankintaoikaisuvaatimus.

 

Kuntalain mukaan: Oikaisuvaatimuksen voi tehdä sekä tarkoituksen-mukaisuus- että laillisuusperusteella. Laillisuusperusteesta on kyse silloin, kun päätös on valittajan mielestä lainvastainen. Päätös voi olla lainvastainen esimerkiksi, jos viranomaisella ei ole lain mukaan ollut oikeutta tehdä sellaista päätöstä. Tarkoituksenmukaisuus-peruste tarkoittaa, että päätös on valittajasta asiallisesti väärä. Esimerkiksi jotain määrärahaa koskeva päätös voi valittajasta olla epätarkoituksenmukainen, koska hänen mielestään ko. toimeen olisi pitänyt määrätä päätettyä enemmän tai vähemmän varoja.

 

Teknisellä johtajalla on ollut valtuudet tehdä hankinnasta päätös ja kuntalain edellyttämä tarkoituksenmukaisuusperuste täyttyy hankinnassa: Kaupunki on korvannut vanhat valaisimet uusilla valaisimilla kilpailuttamalla hankinnan. Hankinta ei myöskään ylitä kansallista hankintarajaa, joten kilpailutus voidaan suorittaa nk. minikilpailutuksella tai vaihtoehtoisesti myös tehdä suorahankinta. Kilpailutuksessa ei edellytetty valaisimia tarjoavan yrityksen osalta tiettyä toimialaa. Valaisimien asennukset suorittaa A-luokan sähkö-asennusoikeudet omaava yritys.

 

Valinnan perusteena oli halvin hinta.

 

Molempien tarjousten antaneiden kanssa on tehty katselmus kentillä. He ovat toimittaneet valaisinsuunnitelmat. Tarjouspyyntö on pyydetty sähköpostilla kokonaisurakkana sisältäen valaisimet ja asennuksen. Vertek Sähköpalvelu Oy on tarjonnut urakkaa kahdella eri valaisintyypillä. Toinen on laskettu samalla valaisimella kuin toinenkin tarjoaja, joten tarjoukset ovat täysin vertailukelpoisia. Teknisten ja ympäristöpalveluiden oma asiantuntija on todennut voittaneen tarjouksen valaisimet laadultaan riittäviksi.

 

Esittelijä: Tekninen johtaja Jari Nikkari

 

Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää hylätä hankintaoikaisuvaatimuksen perusteettomana.

 

Käydyn keskustelun aikana Eero Hento esitti, että ulkojääkenttien valaistus kilpailutetaan uudelleen ja tarjouspyyntö lähetetään ainakin tilapuolen puitesopimusurakoitsijoille. Häntä ei kannatettu, joten esitys raukesi.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Merkittiin, että Anne Takala poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 17.40.

 

 Merkittiin, että Maria Saarinen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 18.10.

 

 Merkittiin, että seuraavaksi käsiteltiin § 11 "Infrapalveluiden ja tilapalveluiden vuoden 2023 tilinpäätös ja tavoitteiden toteutuminen".

 

______

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa