Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenkaupungin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 09.02.2024/Pykälä 9

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

 

 

 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Keskusvaalilautakunta 09.02.2024 § 9  

    

Vaalilain (714/1998) 13 §:n mukaan valtuuston on asetettava kuntaan toimikaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta. Kunnan keskusvaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä vähintään viisi varajäsentä. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

 

Vaalilain 14 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunta on päätösvaltainen viisijäsenisenä. Kunnan keskusvaalilautakuntaan ei sovelleta kuntalain 90 §:ssä tarkoitetun hallintosäännön määräyksiä kunnanhallituksen edustajan ja kunnanjohtajan läsnäolo- ja puheoikeudesta kokouksissa eikä oikeudesta ottaa asiaa ylemmän toimielimen käsiteltäväksi.  

 

Päätösehdotus: Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

 

Päätös: Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

 

______

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa