RSS-linkki
Kokousasiat:https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristö- ja lupalautakunta
Pöytäkirja 23.08.2022/Pykälä 114
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Teettämisuhan määrääminen täytäntöönpantavaksi kiinteistölle 895-2-8-13
Ympäristö- ja lupalautakunta 23.08.2022 § 114
569/10.03.00.15/2022
Valmistelija: Rakennustarkastaja Mika Pihlajaniemi
etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi
Kiinteistön yksilöinti: 895-2-8-13, -------------
Omistaja/haltija: --------------
Asia
Päätös teettämisuhan täytäntöönpanosta luvattoman talousraken-nuksen osan poistamiseksi.
Asian selostus
Ympäristö- ja lupalautakunta on (22.1.2019, 7 §) antamallaan pää-töksellä velvoittanut kiinteistön omistajan poistamaan kiinteistöltä talousrakennuksen luvattoman osan. Velvoite asetettiin maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 182 §:n nojalla teettämisuhalla. Velvoit-teen mukainen toimenpide tuli toteuttaa neljän kuukauden kuluessa päätöksen tiedoksisaannista uhalla, että viranomainen voi tuomita työn tehtäväksi laiminlyöjän kustannuksella, jos päävelvoitetta ei noudateta eikä noudattamatta jättämiseen ole pätevää syytä.
Turun hallinto-oikeuden päätös
Kiinteistön omistaja valitti ympäristö- ja lupalautakunnan teettämis-uhan asettamispäätöksestä Turun hallinto-oikeuteen, joka hylkäsi valituksen. Asian käsittelyyn kuluneen ajan vuoksi hallinto-oikeus pidensi velvoitteen suorittamiseksi asetettua määräaikaa niin, että se päättyy 31.8.2021.
Selityspyyntö (kuuleminen) teettämisuhan määräämisestä käytäntöön 22.11.2021
Kiinteistön omistajalle on annettu tilaisuus antaa kirjallinen selitys velvoitteen laiminlyönnin johdosta ja mahdollisesta teettämisuhan määräämisestä täytäntöön 30.12.2021 mennessä.
Vastine
Kiinteistön omistaja on perustellusti pyytänyt, asian lykkäämistä kesäkuuhun 2022. Rakennustarkastaja myönsi jatkoajan 30.6.2022 ja ilmoitti lautakunnan tekevän teettämisuhan tuomitsemispäätöksen sen jälkeen, mikäli talousrakennuksen luvatonta osaa ole poistettu.
Valvontakäynnit
Valvontakäynneillä 19.11.2021 ja 8.8.2022 on todettu, että ympäris-tö- ja lupalautakunnan teettämisuhalla tehostettua päävelvoitetta ei ole noudatettu.
Esittelijä: Rakennustarkastaja Mika Pihlajaniemi
Päätösehdotus: Ympäristö- ja lupalautakunta toteaa, että sen lainvoimaisen päätöksen 22.1.2019, 7 § perusteella asetettua päävelvoitetta ei ole noudatettu ja lautakunta päättää tuomita teettämisen täytäntöönpantavaksi kiinteistölle 2-8-13.
Ympäristö- ja lupalautakunta valtuuttaa teknisen toimen toteutta-maan luvattoman rakennusosan poistaminen ja liitoskohtien asian-mukainen siistiminen.
Perustelut
Maankäyttö- ja rakennuslain125 §:n mukaan rakennuksen rakentamiseen on oltava rakennuslupa.
MRL 126 §:n mukaan rakennusluvan sijasta rakentamiseen voidaan hakea toimenpidelupa sellaisten rakennelmien ja laitosten, kuten maston, säiliön ja piipun pystyttämiseen, joiden osalta lupa-asian ratkaiseminen ei kaikilta osin edellytä rakentamisessa muutoin tarvittavaa ohjausta.
Toimenpidelupa tarvitaan lisäksi sellaisen rakennelman tai laitoksen pystyttämiseen ja sijoittamiseen, jota ei pidetä rakennuksena, jos toimenpiteellä on vaikutusta luonnonoloihin, ympäröivän alueen maankäyttöön taikka kaupunki- tai maisemakuvaan. Toimenpidelupa tarvitaan myös muuhun kuin rakennuslupaa vaativaan rakennuksen ulkoasua muuttavaan toimenpiteeseen sekä asuinrakennuksen huoneistojärjestelyihin.
MRL 182 §:n mukaan, jos joku ryhtyy toimiin tämän lain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten vastaisesti taikka lyö laimin niihin perustuvan velvollisuutensa, kunnan rakennusvalvonta-viranomainen, kunnan määräämä monijäseninen toimielin 13 a luvun mukaisissa asioissa tai Turvallisuus- ja kemikaalivirasto markkina-valvontaviranomaisena voi päätöksellään velvoittaa niskoittelijan määräajassa oikaisemaan sen, mitä on tehty tai lyöty laimin. (22.8.2014/682)
Viranomaisen antamaa kieltoa tai määräystä voidaan tehostaa uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella.
Uhkasakkoa ja teettämisuhkaa koskevassa asiassa sovelletaan muutoin, mitä uhkasakkolaissa (1113/1990) säädetään.
Uhkasakkolain (UhkasakkoL 1113/1990) 10 § ja 15 §:n mukaan teettämisuhan asettanut viranomainen voi tuomita teettämisuhan määräämisen täytäntöönpantavaksi, jos päävelvoitetta ei ole noudatettu eikä noudattamatta jättämiseen ole pätevää syytä. Edellytyksenä teettämisuhan määräämiselle täytäntöön on, että teettämisuhan asettamista koskeva päätös on lainvoimainen, jollei päätöstä ole säädetty tai määrätty noudatettavaksi muutoksenhausta huolimatta.
Sovelletut oikeusohjeet
Maankäyttö- ja rakennuslaki 125 §, 126 § ja 182 §
Uhkasakkolaki 6 §, 7 §, 10 §, 15 §, 16 §, 17 §, 22 §
Tästä päätöksestä peritään kaupunginvaltuuston hyväksymän rakennusvalvontataksan 26.6 §:n mukainen maksu 550 euroa.
Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Turun hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus liitteenä.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Lisäksi lautakunta päätti, että katos puretaan palokujalta siten, että rakennukseen jää 40 cm räystäs.
______
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |