Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenkaupungin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 22.08.2022/Pykälä 72

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Uudenkaupungin kaupungin vaakunalogo.

 

 

 

Uuden varajäsenen valinta ympäristö- ja lupalautakuntaan

 

KHALL 09.05.2022 § 190

 

Kari Aalto on toimittanut 27.4.2022 sähköpostitse eronpyynnön Uudenkaupungin kaupungin luottamustoimista. Aalto on pyytänyt eroa vedoten henkilökohtaisiin syihin ja siihen, että hän on eronnut Perussuomalaisista.

 

Kari Aalto on valittu seuraaviin luottamustoimiin:

 

- ympäristö- ja lupalautakunnan jäsen (kvalt 16.8.2021 § 66)

- sosiaalilautakunnan varajäsen (kvalt 16.8.2021 § 67)

 

Lisäksi Kari Aalto on Perussuomalaisten varavaltuutettu.

 

Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.

 

Vaalilain 93 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti, mikäli valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi.

 

Lisätietoja: Hallintoasiantuntija Jenni Teuri p. 040 572 6816

 

Kaupunginjohtajan ehdotus:

 

Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että

 

1. valtuusto päättää merkitä Kari Aallon eronpyynnön tiedoksi,

2. valtuusto päättää myöntää Kari Aallolle eron varavaltuutetun tehtävästä,

3. valtuusto päättää myöntää Kari Aallolle eron ympäristö- ja lupalautakunnan jäsenyydestä,

4. valtuusto päättää myöntää Kari Aallolle eron sosiaalilautakunnan varajäsenyydestä,

5. valtuusto päättää valita Kari Aallon tilalle ympäristö- ja lupalautakuntaan uuden jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi,

6. valtuusto päättää valita Kari Aallon tilalle sosiaalilautakuntaan uuden varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi,

7. valtuuston puheenjohtaja pyytää keskusvaalilautakuntaa määräämään perussuomalaisten ryhmään uuden varavaltuutetun.

 

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 ______

 

KVALT 13.06.2022 § 53

 

 

Kaupunginhallituksen ehdotus:

 

Kaupunginvaltuusto päättää

 

1. merkitä Kari Aallon eronpyynnön tiedoksi,

2. myöntää Kari Aallolle eron varavaltuutetun tehtävästä,

3. myöntää Kari Aallolle eron ympäristö- ja lupalautakunnan jäsenyydestä,

4. myöntää Kari Aallolle eron sosiaalilautakunnan varajäsenyydestä,

5. valita Kari Aallon tilalle ympäristö- ja lupalautakuntaan uuden jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi,

6. valita Kari Aallon tilalle sosiaalilautakuntaan uuden varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi,

7. että valtuuston puheenjohtaja pyytää keskusvaalilautakuntaa määräämään perussuomalaisten ryhmään uuden varavaltuutetun.

 

 

Päätös: Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti

 

 1. merkitä Kari Aallon eronpyynnön tiedoksi

 2. myöntää Kari Aallolle eron varavaltuutetun tehtävästä

 3. myöntää Kari Aallolle eron ympäristö- ja lupalalautakunnan jäsenyydestä

 4. myöntää Kari Aallolle eron sosiaalilautakunnan varajäsenyydestä

 5. valita Petri Marttilan Kari Aallon tilalle ympäristö- ja lupalautakuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi 

 6. valita Esa Aaltosen Kari Aallon tilalle sosiaalilautakunnan uudeksi varajäseneksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi

 7. että valtuuston puheenjohtaja pyytää keskusvaalilautakuntaa määräämään perussuomalaisten ryhmään uuden varavaltuutetun.

 

 ______

 

 

 

 

 

Kaupunginhallitus 15.08.2022 § 298 

 

 

Valmistelija: Hallintoasiantuntija Jenni Teuri

etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi

 

Kaupunginvaltuusto on 13.6.2022 § 53 valinnut Petri Marttilan Kari Aallon tilalle jäseneksi ympäristö- ja lupalautakuntaan. Petri Marttila toimi aiemmin lautakunnassa varajäsenenä. Näin ollen valtuuston tulee valita ympäristö- ja lupalautakuntaan uusi varajäsen.

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Atso Vainio

 

Päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että se valitsee ympäristö- ja lupalautakuntaan uuden varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

______

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 22.08.2022 § 72  

538/00.00.01.01/2022 

 

 

Esittelijä: Kaupunginhallitus

 

Päätösehdotus: Kaupunginvaltuusto päättää valita ympäristö- ja lupalautakuntaan uuden varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

 Keskustelun kuluessa Jari Valkonen esitti, että ympäristö- ja lupalautakunnan uudeksi varajäseneksi valitaan Teemu Kivimäki.

 

Päätös: Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti valita ympäristö- ja lupalautakuntaan uudeksi varajäseneksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi Teemu Kivimäen.

 

______

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa