Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenkaupungin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 31.10.2022/Pykälä 88

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Uudenkaupungin kaupungin vaakunalogo.

 

 

 

Uudenkaupungin kaupungin tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2023

 

Kaupunginhallitus 24.10.2022 § 409 

 

 

Valmistelija: Talousjohtaja Anne Takala

etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi

 

Valtuustojen tulee kuntalain 111 §:n mukaisesti päättää kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä.

 

Verotusmenettelystä annetun lain 91 a §:n mukaan kunnan tulee ilmoittaa seuraavan vuoden veroprosentit Verohallinnolle viimeistään edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä.

 

Jos marraskuun 17. päivä on muu kuin arkipäivä, ilmoitus tulee tehdä viimeistään sitä seuraavana ensimmäisenä arkipäivänä (Laki säädettyjen määräaikain laskemisesta 150/1930 5 §). Vuoden 2023 tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit tulee siis ilmoittaa Verohallinnolle viimeistään torstaina 17.11.2022.

 

Vuoden 2023 tuloveroprosentit

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen järjestämisvastuu ja kustannukset siirretään kunnilta hyvinvointialueille. Tämän takia kuntien tuloja siirretään valtiolle, joka rahoittaa hyvinvointialueiden toimintaa.

 

Merkittävä osa tulojen siirtoa tehdään kunnallisveron kautta. Ansiotuloverotukseen tehtävät muutokset toteutetaan niin, että niillä on mahdollisimman vähän vaikutusta verovelvollisten verotuksen tasoon. Näin ollen kaikkien Manner-Suomen kuntien tuloveroprosentteja alennetaan yhtä paljon: 12,64 prosenttiyksikköä.

 

Kuntien vuoden 2023 tuloveroprosenttien määräämisestä on säädetty Sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain 55 §:n muuttamisesta annetussa laissa.

https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2022/20220702

 

Vastaavasti on säädetty Verotusmenettelystä annetun lain 91 b §:n muuttamisesta annetussa laissa. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2022/20220703

 

Säännöksen tarkoituksena on estää verotuksen kiristyminen sen johdosta, että kuntien tehtävien siirtäminen hyvinvointialueille ja valtion rahoituksen piiriin edellyttää valtion veron korotuksia.

Tuloveroprosentti vuodelle 2023 ilmoitetaan prosenttiyksikön sadasosan tarkkuudella.

 

Vuoden 2023 kiinteistöveroprosentit

 

Kiinteistöverolain 11 §:n mukaan kunnanvaltuusto päättää kunnassa sovellettavat kiinteistöveroprosentit laissa säädettyjen vaihteluvälien rajoissa vuosittain etukäteen samalla, kun se vahvistaa varainhoitovuoden tuloveroprosentin.

 

Yleisen kiinteistöveroprosentin ja muun kuin vakituisen asuinrakennuksen vaihteluväli on 0,93 - 2,00 %. Vakituisen asuinrakennusten vaihteluväli on 0,41 - 1,00 %.

 

Rakentamattoman rakennuspaikan osalta vaihteluväli on 2,00-6,00 prosenttia.

 

Tuloverolain 22 §:ssä tarkoitetun yleishyödyllisen yhteisön omistaman yleisessä tai yleishyödyllisessä käytössä olevan rakennuksen ja sen maapohjan kiinteistöveroprosentti voidaan määrätä yleistä kiinteistöveroprosenttia alhaisemmaksi tai 0,00 prosentiksi.

 

Valtuusto voi määrätä erikseen veroprosentin, jota sovelletaan voimalaitokseen. Täksi veroprosentiksi voidaan määrätä enintään 3,10 %.

 

Uudenkaupungin vuoden 2022 veroprosentit ovat olleet seuraavat:

 

tuloveroprosentti 20,75

yleinen kiinteistöveroprosentti 1,03

vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentti 0,45

muun kuin vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentti 1,12

yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöveroprosentti 0,00

voimalaitosten kiinteistöveroprosentti 3,10

 

 

 Koko maa 

 

tuloveroprosentti   painotettu ka 20,01 ka  21,00   

 

yleinen kiinteistöveroprosentti  1,11

vakituisen asuinrak. kiint.veropros.  0,51

muun kuin vakit. asuinrak. kiint.veropros  1,21

 

10 001 - 20 000 asukkaan kuntien tuloveroprosentti on keskimäärin 20,72.

 

Tuloveroprosentin aritmeettinen keskiarvo lasketaan jakamalla yhteenlasketut kuntien tuloveroprosentit kuntien määrällä ja painotetussa koko maan verotettavat tulot jaetaan saaduilla verotuloilla. Suuret kaupungit laskevat tuloveroprosentin painotettua keskiarvoa, koska niiden tuloveroprosentti on yleensä alempi kuin pienten kuntien.

 

Kaupungin tuloveroprosentti 2023 on 8,11.

 

Uudenkaupungin kiinteistöveroprosentit ovat jonkin verran alle maan keskiarvon, mutta veroprosentteihin ei esitetä korotuksia vuodelle 2023.

 

Verotulokertymä 2022-2023

 

Vuoden 2022 verotulokertymäksi arvioidaan 70-72 miljoonaa euroa.

 

Vuonna 2023 verotulot laskevat lähes 50 %. Uudenkaupungin tuloveron tuotto olisi Kuntaliiton veroennustekehikon verotuloarvion mukaan noin 28 miljoonaa euroa (59 milj. euroa vuonna 2022).

 

Kiinteistöveron tuotto on 5,4 miljoonaa euroa ja yhteisöveron 4,9 miljoonaa euroa. Kaupungin verotulot olisivat arvion mukaan yhteensä 38,3 miljoonaa euroa.

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Atso Vainio

 

Päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että valtuusto vahvistaa

1) vuoden 2023 tuloveroprosentiksi 8,11 ja

2) vuoden 2023 kiinteistöveroprosenteiksi:

- yleinen kiinteistöveroprosentti 1,03
- vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentti 0,45
- muun kuin vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentti 1,12
- yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöveroprosentti 0,00
- voimalaitosten kiinteistöveroprosentti 3,10

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

______

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 31.10.2022 § 88  

775/02.03.01.00/2022 

 

 

Kaupunginhallituksen ehdotus:

 

 Kaupunginvaltuusto päättää vahvistaa

1) vuoden 2023 tuloveroprosentiksi 8,11 ja

2) vuoden 2023 kiinteistöveroprosenteiksi:

- yleinen kiinteistöveroprosentti 1,03
- vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentti 0,45
- muun kuin vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentti 1,12
- yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöveroprosentti 0,00
- voimalaitosten kiinteistöveroprosentti 3,10

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

______

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa