Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenkaupungin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uusikaupunki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristö- ja lupalautakunta
Pöytäkirja 15.11.2022/Pykälä 157

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Uudenkaupungin kaupungin vaakunalogo.

 

 

 

Maisemointisuunnitelman hyväksyminen ja vakuuden vapauttaminen / Suomen Kiviteollisuus Oy / Hilloisten louhimo, Taivassalo

 

1273/11.01.00/2019

 

YMPLL 12.11.2019 § 114

 

Hilloisten louhimolla on louhittu graniittia (Balmoral) vuodesta 1940 läh­tien. Alueelle on myönnetty sijoituspaikkalupa 26.3.1981 ja lupa maa-ai­nes­ten ottamiseen 2.4.1984 (Hilloinen I). Lisäalueelle (Hil­loi­nen II) on myönnetty lupa 4.6.1990 ja louhimolaajennukselle (Hil­loi­nen III) on myönnetty lupa 5.10.1992. Päätöksellä 11.10.1993 kolme van­haa ottamissuunnitelmaa yhdistettiin yhdeksi lupa-alueeksi. Ot­ta­mis­toi­min­nan jatkamiseen myönnettiin lupa 17.10.2005 ja viimeisin lu­pa maa-ainesten ottamisen jatkamiseksi myönnettiin 3.12.2015 kym­me­nek­si vuodeksi.

 

Koska louhimolla ei ole aikaisempaa ympäristölupaa, toiminnalle ei ole mahdollista nykylainsäädännön perusteella myöntää ym­­ris­­lu­paa, eikä maa-aineslain mukaista toimintaa voida siten harjoittaa. Alu­eel­la on viimeksi louhittu tarvekiveä vuonna 2001. 

 

Ottamisalue (13,7 ha) sijaitsee osoitteessa Hilloistentie 38 Suomen Ki­vi­teol­li­suus Oy:n omistamilla kiin­teis­töil­lä 833-405-3-0, 833-405-1-10, 833-405- 2-13, 833-405-1-12, 833- 405-1-16 ja 833- 405-2-15 Taivassalon Hilloisten kylässä lähellä meren rantaa. Ot­ta­mis­alu­eel­la on vesiallas. Sivukivialueet sijaitsevat louhimoalueen län­si- ja eteläosissa. 

 

Alueella on tehty tarkastuskäynnit 20.10.2016 ja 7.11.2017 sekä maas­to­käyn­ti 30.4.2019.

 

Parhaat ympäristökäytännöt (BEP) luonnonkivituotannossa (Suo­men ympäristö 5/2014) oppaan mukaan luonnonkiven louhinnan lo­put­tua, louhimon mai­se­moin­nin tavoitteena on saattaa alue tur­val­li­sek­si ja sopeuttaa se ym­­röi­vään luontoon ja maisemaan sekä vä­hen­tää ottamistoiminnan hai­tal­li­sia vaikutuksia ympäristöön. Mai­se­moin­nis­sa tulee lou­hi­moi­den erityispiirteet säilyttää ja edistää ot­ta­mis­alu­een jäl­ki­käyt­­mah­dol­li­suuk­sia. Myös sivukivien myöhemmän käy­tön tulee olla mah­dol­lis­ta. Luonnonkivilouhimon erityispiirteitä ovat pysyvät vaakatasot, tii­vis ja ehyt pohja, vesiallas ja si­vu­ki­vi­ka­sat.

 

Suomen Kiviteollisuus Oy on 8.5.2019 esittänyt Hilloisten louhimon jäl­ki­hoi­to­suun­ni­tel­man.

 

Jälkihoitotoimenpiteinä esitetään, että alue saatetaan turvalliseksi jät­täen kuitenkin mahdollisuus alueen hyödyntämiseen tu­le­vai­suu­des­sa. Alueella varastoidut kivilohkareet toimitetaan pois kun ne saa­daan myytyä. Huonokuntoiset rakennukset puretaan ja louhimon ym­­ril­lä kulkeva valaistuslinja puretaan. Vanha polttoaineen tank­kaus­paik­ka siistitään, maa-aines tutkitaan ja vaihdetaan tarvittaessa.

 

Koska alueella on jyrkänteitä ja alue tulee jäämään varastoalueeksi lu­van päättymisen jälkeen, estetään alueelle pääsy sulkemalla tie­yh­tey­det portilla tai kiviesteellä. Teiden tai kulkuväylien läheisyydessä teh­dään suojaamistoimenpiteitä jälkihoitosuunnitelmakartan 6.2.2019 mukaisesti. Maastoon viedään varoituskylttejä. Alueella on jo varsin runsaasti koivun- ja männyntaimia ja tarvittaessa voidaan har­ki­ta istutustoimia.

 

Sivukivikasat jätetään nykyiseen tilaan, eikä niitä erikseen peitetä, sil­lä se hankaloittaa mahdollista myöhempää hyötykäyttöä. Kasojen rin­teil­le on jo luonnostaan kasvanut kasvillisuutta ja puustoa eli ne ovat alkaneet luontaisesti maisemoitua. Kasojen alusta on kovaa kal­lio­poh­jaa, joten maapohjan vajoamisesta johtuvaa sor­tu­mis­vaa­raa ei ole. Kasojen ympäristöön laitetaan varoituskylttejä.

 

Louhimon vesialtaassa on vettä parhaimmillaan yli 20 metriä. Ve­si­alue on suljettu, mutta paikallisten sukellusseurojen kanssa on voi­mas­sa­ole­va vuokrasopimus ja seuroilla on avain porttiin. Louhimon vet­tä on mahdollisuus käyttää myös kasteluun.

 

Jälkihoito esitetään aloitettavaksi viimeistään puoli vuotta maa-ai­nes­lu­van päättymisen jälkeen siten, että jälkihoidon kesto on kaksi vuot­ta.

 

Hilloisten louhimon jälkihoitosuunnitelma on oheismateriaalina.

 

Lisätietoja Vs. ympäristösihteeri Seija Niskala, puh. 0440 515 778

 

Ympäristönsuojelupäällikön ehdotus:

 

Suomen Kiviteollisuus Oy:n Taivassalon Hilloisten louhimon mai­se­moin­ti­suun­ni­tel­ma hyväksytään seuraavin tarkennuksin:

 

Koska alueella ei ole ollut louhintaa vuoden 2001 jälkeen, eikä toi­min­taa voida enää jatkaa ilman ympäristölupaa, tulee jäl­ki­hoi­to­toi­met suorittaa esitettyä aikataulua nopeammin, vuoden 2023 lop­puun mennessä. Louhosaltaan koillisreunan jyrkännekohdat tulee suo­ja­ta aidalla ja muutenkin alueen turvallisuuteen tulee kiinnittää eri­tyis­tä huomioita varsinkin teiden ja kulkuväylien läheisyydessä. Alu­eel­le tehtävien kivi- tai teräsverkkoaitojen korkeuden tulee olla vä­hin­tään 1,5 metriä ja te­räs­verk­ko­ai­dan aidantolppien tulee ol­la te­räk­si­siä.

 

Päätös:  Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

_______

 

 

Ympäristö- ja lupalautakunta 15.11.2022 § 157  

883/11.03.03/2022 

 

Valmistelija: Ympäristönsuojelupäällikkö Susanna Puottula

etunimi.sukunimi(ät)uusikaupunki.fi

 

Suomen Kiviteollisuus Oy:llä on Taivassalon teknisen lautakunnan myöntämä maa-aineslain mukainen lupa 3.12.2015 § 61. Toiminnalla ei ole ympäristölupaa.

 

Uudenkaupungin ympäristö- ja lupalautakunta on 12.11.2019 § 114

hyväksynyt Suomen Kiviteollisuus Oy:n maisemointisuunnitelman seuraavin tarkennuksin: Koska alueella ei ole ollut louhintaa vuoden 2001 jälkeen, eikä toi­min­taa voida enää jatkaa ilman ympäristölupaa, tulee jäl­ki­hoi­to­toi­met suorittaa esitettyä aikataulua nopeammin, vuoden 2023 lop­puun mennessä. Louhosaltaan koillisreunan jyrkännekohdat tulee suo­ja­ta aidalla ja muutenkin alueen turvallisuuteen tulee kiinnittää eri­tyis­tä huomioita varsinkin teiden ja kulkuväylien läheisyydessä. Alu­eel­le tehtävien kivi- tai teräsverkkoaitojen korkeuden tulee olla vä­hin­tään 1,5 metriä ja te­räs­verk­ko­ai­dan aidantolppien tulee ol­la te­räk­si­siä.

 

Hilloisten louhimolle on suoritettu tarkastuskäynti 19.10.2022. Tarkastuskäynnin perusteella maisemointi vastasi hyväksyttyä maisemointisuunnitelmaa.

 

Esittelijä: Ympäristönsuojelupäällikkö Susanna Puottula

 

Päätösehdotus: Ympäristö- ja lupalautakunta päättää hyväksyä Hilloisten louhimon maisemoinnin ja vapauttaa Taivassalon teknisen lautakunnan 3.12.2015 Suomen Kiviteollisuus Oy:lle määräämän maa-ainesluvan vakuuden kokonaisuudessaan. Kiinteistön omistaja vastaa alueen turvallisuudesta.

Päätöksen perustelut
Vakuus voidaan vapauttaa, koska alueella ei ole enää ottotoimintaa ja luvan mukainen toiminta on päättynyt. Alueen maisemointi on suoritettu suunnitelman mukaisesti.

Päätöksen täytäntöönpano
Päätöstä noudatetaan, kun se on saanut lainvoiman.

Sovelletut säännökset
Maa-aineslaki (555/1981)

Päätöksestä tiedottaminen

Päätös:
Suomen Kiviteollisuus Oy
Varsinais-Suomen ELY-keskus
Taivassalon kunta

Ilmoitus päätöksestä:
Uudenkaupungin kaupungin verkkosivut

Muutoksenhaku
Tähän päätökseen voi hakea muutosta Turun hallinto-oikeudelta valittamalla. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

______

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa